Corpus Mortale – A New Species Of Deviant
Tanskalaisessa Corpus Mortalessa viehättää sen pyyteettömyys. Bändi tyytyy esittämään ilmeetöntä deathmetallia, jossa ei ole ylimääräisiä erikoisuuksia kerjäämässä huomiota. Musiikki on ainoastaan nopeaa, välillä raskasta ja tunnelmaltaan toivotonta. Mikään muu yhtyeessä ei viehätäkään.
A New Species of Deviant on Corpus Mortalen toinen albumi. Kiirettä ei debyytin jälkeen ole pidetty, sillä With Lewd Demeanor ilmestyi jo neljä vuotta sitten, ja onhan yhtye itsekin ollut koossa jo 15 vuoden ajan. Pitkä kokemus deathmetallin soittamisessa kuuluu uudelta levyltä, sillä lapsentauteihin tämä ei todellakaan sorru. Soundeiltaan levy on murean tuhti, ja vaikka lopputulos siloteltu onkin, on siinä riittävästi särmää. Kappaleisiinsa bändi ei ymppää mitään ylimääräistä, biisit vain lipuvat omalla painollaan kestonsa alusta loppuun.
Mikään paitsi ”ihan hyvä” ei yhtyeessä viehätäkään. A New Species of Deviant nostaa esille kysymyksen siitä, tarvitseeko deathmetallikin jotain kimallusta ja huomiota varastavaa ympärilleen ennen kuin se saa todella kiinnostumaan. Skandinaavit kuolaavat paraikaa muistoihin nojaavien Death Breathin ja Bloodbathin – sekä monien vastaavien, mutta pienemmässä mittakaavassa toimivien yhtyeiden – perään. Yhdysvalloista puolestaan tarjoillaan teknisyydessään äärimmilleen vietyä Originia tai sitten erilaisten maustein piristettyä kuoloa. Corpus Mortalen kaltainen muurahainen on vaatimaton ja työmoraaliltaan kunnioitettava, mutta sitä on silti vaikea arvostaa. Perimmäinen syy on tietysti helppo sysätä kappalemateriaalin niskoille: vaikka tanskalaiset tietävät, miten heidän valitsemaansa tyylilajia soitetaan, eivät he osaa sitä säveltää riittävän kiinnostavasti vuonna 2008.
A New Species of Deviant on vähään tyytyvien metallilevy. Ei huono, ei hyvä, vaan ihan kiva.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-24
Arvostelija : Teemu Lampinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.