Wednesday 13 – Skeletons

Pohjois-carolinalaisrokkari Joseph Poole eli Wednesday 13 tuli alun perin tunnetuksi Murderdollsin keulahahmona (toim. huom. ensimmäisen kerran tunnetuksi mies tuli kyllä Frankenstein Drag Queens from Planet 13 -kulttiorkasta, tosin mainstreamiin nousi Murderdollsin kanssa). Soolouran ensimmäinen albumi Transylvania 90210: Songs of Death, Dying, and the Dead julkaistiin kesällä 2005 ja sai paljon kehuja. Sitä seurannut Fang Bang (2006) jäi vaille suurempaa huomiota. Tämän vuoden huhtikuussa kolmas studioalbumi Skeletons näki päivänvalon.

Skeletons on aikaisempia levyjä tummasävyisempi ja henkilökohtaisempi. Poole kärsi pitkään vakavasta masennuksesta, joka oli lähes viedä häneltä hengen. Ensikuuntelulla iloisen ja menevän rocklevyn vaatteisiin onkin puettu pelottava ja ahdistava mörkö.

Levyn pamauttaa käyntiin energinen Scream Baby Scream. Vielä aikaisempaakin rosoisempi soundimaailma yllättää, vaikka kappale on muuten tuttu räkäinen rockralli, jota bändiltä on totuttu kuulemaan. Se ei hätkäytä, vaikka saakin fiiliksen nousemaan. Perässä seuraava Not Another Teenage Anthem kuulostaa tutulta. Sen lähes identtinen A-osa White Stripesin Blue Orchid –kappaleen kanssa häiritsee pahasti. Viihdyttävyyttä ja groovea löytyy rutkasti, mutta silti jotain puuttuu.

Gimmie Gimmie Bloodshed hauskuuttaa. Se on rokkaavin kappale pitkästä aikaa ja twist-tanssista tykkääville ehdottomasti kokeilemisen arvoinen harjoituskappale. Sovitukset ovat riisutut, eikä taustalla kuule paljoakaan ylimääräistä höttöä. Ehkä juuri tässä onkin levyn paras ja huonoin puoli: yksinkertainen kolmen soinnun rock on tunnelmallista, mutta keskinkertaiset sovitukset eivät kanna biisejä tarpeeksi tasaisesti. From Here to the Hearse tiputtaa levyn tasoa huomattavasti. Tylsä yleisönfiilistely helposti muistettavine huudatuksineen ja kädet yhteen –kliseineen on huono. Sen loppuun kuunteleminen tuottaa ylitsepääsemättömiä ongelmia.

Vokaalien suhteen levyllä vallitsee Poolen diktatuuri. Juuri muita henkilöitä ei kappaleiden seassa kuule. Laulajana Poole kuulostaa absurdilla tavalla Sammy Aaltosen ja Alexi Laihon sekoitukselta, ja kuten arvata saattaa, se ei kuulosta kovinkaan hyvältä. Levyllä Poole jää, tarkoituksella tai ei, yksinäiseksi. Laulaja-kitaristin karisma ei vain riitä.

Loppuosa levystä on pitkälle saman kuuloista kuin alku. With Friends Like These ja No Rabbit in the Hat ovat vanhan liiton rokkia höystettynä ahdistuneilla ja aggressiivisilla sanoituksilla, erinomaista automusiikkia pimeällä moottoritiellä. Lopetusraita Dead Carolina on huono ja tylsä. Puuduttavana ja tasapaksuna kappaleena se jättää huonon maun koko kuluneesta 40 minuuttisesta.

Skeletons on välillä menevä ja vauhdikas rock-levy, välillä puuduttavan tylsä vuodatus. Sen hiomatta jätetyt soundit palvelevat tunnelmaa, mutta persoonallisuus pilkahtelee vain aika ajoin. Sanoitukset ovat Poolelle itseterapeuttinen menetelmä lieventää ahdistusta ja musiikki on siinä menossa jäänyt valitettavasti toiseksi. Vuodatus mikä vuodatus, levy on enimmäkseen tylsä.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-13
Arvostelija : Felix Siivonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.