Trees – Lights Bane
Nimellä Trees on tehty muun muassa hippifolkkia, reggaeta ja uuden aallon synapoppia. Tällä kertaa on taasen kyse äärimmäisyyksiin viedystä drone doomista. Portlandilaisnelikko hidastelee Sunn O))):n ja Khanaten viitoittamalla tiellä yllätyksettömästi, mutta tehokkaasti.
Vaikka vaikea lähestyttävyys kuuluukin lajityyppiin, vie Trees tämän ominaisuuden loppuun asti. Kumpikaan levyn lähes puolituntisesta biisistä Nothing ja Black ei varsinaisesti lähde käyntiin missään vaiheessa. Biiseistä ei myöskään löydy kunnollisia rumpukomppeja eivätkä rakenteet juuri läpijuoksusta poikkea. On kai kuulijasta kiinni, miten tällaiseen äärimmäiseen epäkuunneltavuuteen suhtautuu. Tehokeinona se kyllä toimii muutenkin inhottava- ja mustatunnelmaiseen musiikkiin. Omasta mielestäni homma on kuitenkin vedetty överiksi.
Jos karu ulkoasu ei kuitenkaan nouse ylitsepääsemättömäksi esteeksi, huomaa että jenkkijumittelijoiden debyytissä on paljon hyvääkin. Hitaasti etenevä kakofonia kätkee sisälleen paljon pieniä koukkuja ja äänimaisema on taiten muodostettu. Puolituntinen Lights Bane kuljettaa kuulijansa läpi ilkeän ja ahdistavan tunnelman antamatta viitettäkään toivon kipinästä. Omaperäisyydestä on kuitenkin vaikea puhua. Varsinkin laulajan etäiset rääkynät ja murahtelut yhdessä vinkuvien kitaroiden kanssa tuovat eläväisesti mieleen Khanaten. Jos lajityypin muut edustajat ovat uppoavat, saa Treesistä mukavan lisän levykokoelmaan, mutta muille se todennäköisesti on vain poikkeuksellisen tylsä ja rasittava levy.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-03
Arvostelija : Matti Pitkänen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]