Distorted – Voices From Within
Israelilaisiin metalliyhtyeisiin törmää harvemmin, mutta nyt eksoottista herkkua on tarjolla Distortedin muodossa. Musiikista jäsenistön syntyperää ei tosin voi päätellä, sillä satunnaisista etnisistä vaikutteista huolimatta yhtye suoltaa melko tavanomaista metallimateriaalia. Voices from Within on äänitetty ja tuotettu länsinaapurissamme, joten soundit ovat odotetusti levyllä kohdallaan.
Distorted luottaa levyllään perinteiseen kaunotar ja hirviö –asetelmaan, jossa kuulas naislaulu ja hornan syövereistä kantautuva örinä kilpailevat keskenään. Bändin keulakuvana toimii Miri Milman, jonka ulosanti on miellyttävää kuultavaa. Sen sijaan murahteluissa taso laskee, sillä Raffael Mor osoittautuu tusinamieheksi, joka olisi ilman pätevää vastapeluria hätää kärsimässä.
Distortedin musiikkia voisi kuvailla yhdistelmäksi, jossa The Gatheringin kaltainen maalailevampi puoli kohtaa rujomman nykymetallin. Lopputulos on päällisin puolin pätevän oloista, mutta syvempää tutkimista ei Voices from Within kestä. Rummut kyllä nakuttavat tanakasti ja riffittely on tiukkaa, mutta keskinkertaisuuden varjo seuraa tiukasti yhtyeen kantapäillä. Distorted vilauttelee potentiaaliaan avaus- ja päätösraidoilla, mutta kiinnostavaa ja loppuun asti kantavaa kokonaisuutta se ei onnistu vielä luomaan.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-05
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.