Thanatoschizo – Zoom Code
Progressiivista death metallia, avantgardea ja tarttuvia melodioita tuettuna vahvalla tuotannolla. Näin siis, jos saatekirjettä on uskominen. Todellisuudessa hölmöllä nimellä siunattu ThanatoSchizO soittaa rullaavaa ja progevivahteisuudestaan huolimatta helposti kuunneltavaa metallia, joka jättää yksittäisistä onnistumisistaan huolimatta hieman haalean kuvan itsestään.
Alku lupaa hyvää. Thick ’n’ Blurry käy vielä pehmeästä alustuksesta, mutta sen jälkeen bändi innostuu revittelemään. Levyn raskaampaa osastoa edustava L. tavoittelee jopa opethmaisia piirteitä. Kun kappaleeseen lisätään vielä viulua ja syntikkaa taustalle, on jälki kelvollista. Levyn helmi, Hereafter Path ihastuttaa itämaisilla vaikutteillaan ja reippaalla poljennollaan – tämähän käy miltei humpasta! Ikävä kyllä vauhdinpito ei bändiä kauaa kiinnosta: (Un)bearable Certainty on turha slovari, jonka aikana ei tarvitse pyyhkiä puolihuolimattomasti silmäkulmaansa.
Loppulevyn aikana bändi tekee ryhtiliikkeen, mutta alun kaltaiseen menoon se ei enää kykene. Albumin jälkipuolisko menee enemmän tai vähemmän fiilistelevissä merkeissä. Lauluosuudet on jaettu kahtia Patrícia Rodriguesin ja Eduardo Paulon kesken. Vaikka naislaulu on kaunista, vaivaa sitä särmän puute. Sama pätee myös osittain miessolistiin, joka on parhaimmillaan örinä-osuuksissa. Ylipäätään ThanatoSchizo on vakuuttavimmillaan silloin, kun se käyttää tarpeeksi voimaa sanomansa julkituomiseen.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-05
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.