Machinery – The Passing
Monimuotoisen metallisen paiskonnan ikeessä yhteisvoimin töitä paiskovat varsin erilaisetkin ideat vaativat yhteen kasvaakseen selkeän vision päämäärästä. Ruotsalaispohjainen Machinery käyttää hyväkseen purskeita niin melodisesta death metalista kuin thrash-pohjaisesta pohjois-amerikkalaisesta ja pohjoismaalaisesta tummasävyisestä, eeppisvaikutteisesta power metalista. Niin kuin albumin avausbiisiltäkin suorasanaisesti välittyy, kyseessä on yleissoundiltaan hyvin kylmä kokonaisuus.
Pääosin huomio keskittyy Michel Isberg komeaan äänenkäyttöön, sillä miehen puhdas tulkinta sisältää aitoa sielukasta asiaan paneutumista. Toisena lyyrisenä tulkkina kuullaan rohisevaa ärinää, joka sekin yllättää voimakkaalla antautumisellaan. Valitettavasti näitä kahta erilaista tulkintatapaa käytetään usein hyvin erillään toisistaan, yhdessä sävellyksessä kun ei kuulla molempia ääniä yhtäaikaa kuin muutaman biisin kohdalla. Näin ollen albumin jakautuu kahteen leiriin – nopeat mättöbiisit hoituvat peikkoäänellä, puhtaan laulun hallitessa muuta balettia. Yhtyeellä siis riittää halua monenlaiseen ilmaisuun mutta niiden yhdistäminen ei vielä täysin ole aivan korkeimmalla tasolla ja se vaikuttaa koko albumin mitassa ikävällä tavalla. Albumin alkupuoli kun ei ota oikein irrotakseen, vaan vasta puolivälin jälkeen yhtye toden teolla pyöräyttää rattaat raiteiltaan.
Pettymykseksi albumi ei kuitenkaan missään nimessä kaadu, sillä ideoita yhtyeellä riittää ja tyylitajua niiden toteuttamiseen. Hienovarainen syntikoiden käyttö luo osaltaan albumille todella kylmän ilman ja satunnaiset industrialvaikutteet antavat mukavan modernin säväyksen. Vakuuttavan tunnelman luominen on yhtyeellä hyvin hanskassa ja nimikappaleen kaltainen progressiiviseksi revittelyksi venähtävä haikea synkistely osoittaa parhaimmillaan sen, mihin yhtye ideoidensa yhdistelyllä pystyy. Kieron aggressiivisuuden täysimittainen hyödyntäminen on yhtyeen tulevaisuuden kannalta ehdottoman tärkeässä osassa.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-07-03
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.