Levyarvostelut

Sami Anttila – …I Am The Punisher…

…I Am The Punisher… on kolmen metalliraidan mittainen demo, joka tyylillisesti sijoittuu jonnekin deathin, thrashin ja metalcoren sekaan industrial-lisukkeiden kanssa. Yhden miehen kokoonpanoa pyörittävälle Sami Anttilalle kyseessä on miehen ensimmäinen ei-instrumentaalinen tekele, mutta Anttilan taustalta löytyy myös sitä perinteisempää bänditoimintaa.

Demolta löytyy riittävästi vakuuttavia elementtejä, jotka toimivat kelvollisina osoituksina Anttilan taidoista ja kyvyistä. Näistä piirteistä ei kuitenkaan päästä heti ensimmäisellä raidalla nauttimaan, sillä Scream over the Distance -nimeä kantavan raidan kitarat tuovat mieleen lähinnä pelikonsoleiden urheilupelien rasittavat ja nopeat kitarailottelut. Toinen raita Never Forget, Never Forgive toimiikin jo huomattavasti paremmin. Kaoottisuuteen taipuvan raidan hakkaava vauhti nappaa helposti mukaansa, ja edellisen raidan uuvuttavalla tavalla kilpajuoksuun kannustavat kitarariffit on jätetty sivuun.

Kolmas ja viimeinen raita I Am the Punisher sijoittuu vahvemmin death metalin piiriin. Kyseinen raita toimii tällä kertaa rumpujen ansioista, joilla on tehty pieniä värityksiä muuten melko tasapaksuun biisiin. Kaoottinen tunnelma on kohotettu huippuunsa, mikä saa samalla koko raidan erottumaan positiivisesti. Hyvä loppuukin sitten tylysti raidan loppupäässä, sillä koko homma pilataan yllättävällä rumpujen jyskeellä ja tätä seuraavalla feidauksella.

…I Am the Punisher… on vakuuttava yhden miehen demo. Materiaalista löytyy kasapäin kliseitä, mutta toisaalta seassa on myös toimivia ratkaisuja ja ideoita. Monet bändiviritelmät kärsivät huonoista vokaaleista, mutta edes tämä ei vaivaa Anttilan projektia, sillä miehen tuottamat huutovokaalit ovat riittävän vakuuttavat pitämään koko hommaa kasassa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-18
Arvostelija : Sini Hytönen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.