Superchrist – She’s a Superhero
Helsinkiläinen Superchrist on jälleen saanut julki uutta materiaalia. Tällä kertaa bändin oma kuvaus musiikista on electroclashstoner. Tähän on siis päädytty. Aikaisemmin tyyliksi on mainittu mm. spacepunk ja discogrunge. Ainakin bändistä on ilmeisen hauskaa keksiä omia genrejä. Ja mikä on keksiessä, kun musiikki on sellaista, mitä kukaan muu ei tee. Kitaroita, samplejä, efektejä ja omituisia ääniä on jälleen tarjolla.
She’s A Superhero –single on taattua Superchristia – ironista, paikoitellen koomista ja aina hauskaa. Jotain sinkkubiisin nauhaversiosta kuitenkin puuttuu. Livenä tämäkin toimii paljon paremmin. Biisi jää jotenkin ponnettomaksi, vaikka sisältääkin kaikkia jo tutuksi tulleita Superchrist-elementtejä vinkukitaroista rullaaviin bassoihin ja discobiittiiin. Aivan parhaimmillaan ei olla, mutta ei kai joka kerta voi kukaan onnistua täydellisesti.
Kakkosraitana on demoversio uudesta Y.C.D.T.O.T.V. –biisistä (You Can’t Do That On TV). Perustoimivaa Superchrist-näppäröintiä, josta kuitenkin vielä huomaa demomaisuuden. Bonukseksi mukaan on tungettu vielä kolme unplugged-versiota aikaisemmin julkaistuista X-ray Your Soul, M.T.V. Is All You Need ja My Best Friend –biiseistä. Unplugged-versiot osoittavat hyvin sen, että ilman Mikon efektikikkailujakin biisit toimivat, vaikka riisutussa muodossa niistä kyllä katoaa se Superchristin omaleimaisuus. Kokonaisuutena She’s A Superhero on hyvä jatke Superchristin levyjen viereen, mutta läheskään parhaimmilleen ei bändi tällä biisillä pääse. Levy on muuten myynnissä ainoastaan keikoilla ja bändin kotisivujen kautta.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-06-12
Arvostelija : Tero Kallio
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.