Levyarvostelut

Blinded Rain – Destination Unknown

Maantieteellisesti Helsinkiin ja Joutsaan sijouttuvan Blinded Rainin kakkosalbumi Destination Unknown on viimein totta. Gootahtavan hardrockmetallin parissa operoiva yhtye on kartuttanut diskografiaansa aiemmin Time?-albumin (2005) ja Vampire mini-cd:n (2006) verran. Bändin tuotokset on julkaissut musikanttien oma levy-yhtiö Fireburn Records, ja mikäs sen mukavampaa kuin pitää lankoja omissa käsissä.

Destination Unknown alkaa koskettimilla, jonka jälkeen pauhaava Sandcastle Star syöksyy suoraan korville tarjoten raskaita kitaroita ja tanakkaa rockia. Biisi rullaa hyvin ja kertsi on mukavan tarttuva. Ainoa miinusmerkkinen asia on liika pituus ja lopulta samankaltaisuus alusta loppuun. Levyn puolivälissä säväyttää Queen of Silence, joka kuulostaa kaikessa komeudessaan jopa hiukan iskelmämäiseltä, mutta tuo mieleen myös loppuaikojen Sentencedin tyylisen tavaran. Kappale kertoo Blinded Rainin osaavan poiketa kaavamaisuudestaankin ja vieläpä tyylillä.

Levy ei alkuun meinaa aueta millään, mutta kun mahdollisuuksia antaa lisää, se tarjoaa lopulta monta kovaa biisiä. Toisaalta se ei aivan riitä suoranaiseen mestariteokseen. Kuunteluun nimittäin turtuu melko nopeasti. Kappaleiden toivoisi olevan enemmän koukkua, terävää reunaa tai liimapintaa sisältävää. Vokalisti vetää aikalailla goottaavalla tavalla, tosin välillä heitetään päälle rokkaavampi aksentti. Kumpi lie parempi, päättäkää te.

Summa summarum, vaikka bändi tekee kovaa tavaraa, se ei vielä yllä rokkaavan metallin suomenmestaruuskisojen kärkisijoille, ehkäpä tämä sijoitus saadaan seuraavissa kisoissa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-06-11
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.