Kalmah – For The Revolution
Onkohan Bodomin varhaisia demoja päätynyt jotenkin mystisesti Kalmahin suomörköjen käsiin ja käsittelyn jälkeen bändin viidennelle pitkäsoitolle, For the Revolutionille? Kiekko kuulostaa nimittäin ilahduttavan paljon siltä alkuvoimaiselta blackin, deathin ja sankarillisten soolojen ristisiitokselta, jolla Alexi Laiho retkueineen onnistui ostamaan sieluni kymmenkunta vuotta sitten. Yhtymäkohtia löytyy musiikin yleisilmeen lisäksi ennen kaikkea Pekka Kokon rääkyvästä örinälaulusta ja Marco Sneckin syntikkamelodioista. Ne yhdessä taitavan yhteensoiton ja tylyjen riffien kanssa tekevät kiekosta äärimmäisen mielenkiintoisen.
Levyn käynnistävä nimiraita iskee korviin heti vahvaa riffijyystöä, jota pirulliset kosketinkuviot pehmittävät. Iskevyydestä tai voimasta ei todellakaan ole puutetta. Sama pätee astetta rauhallisempaan Dead Man’s Shadow’hun, jonka syntikkasoolo kuulostaa yllättäen vahvasti Stratovariukselta. Ei huono homma sekään. Holy Symphony of War ei puolestaan kuulosta nimestään huolimatta lainkaan Megadethiltä, vaan kyse on nopeasta melodeathistä.
Vanha Bodom-räksytys on taas vahvasti läsnä Wings of Blackeningissä, jonka jälkeen kuultavalla Ready for Salvationilla bändi pääsee esittelemään slovaritaitojaan. Loppupään vedoista Towards the Sky ja Coward edustavat lähinnä täytekamaa, kun taas vahvan melodinen ja nopea Outremer miellyttää kuuloelimiä toden teolla. Sama mielikuva jää jylhästä Like a Slave -päätösraidasta, jonka melodioita Amorphiskin voisi kadehtia.
Kalmah teki ison vaikutuksen jo edellisen pitkäsoittonsa The Black Waltzin (2006) monipuolisella melodioiden ja äärimetallin ristisiitoksella. Nyt tätä konseptia on kehitetty vielä tylympään suuntaan unohtamatta kuitenkaan riittävää melodisuutta, ja kokonaisuutena For the Revolution peittoaa edeltäjänsä. Kyseessä onkin ehdottomasti yksi tämän vuoden kovimmista kotimaisista metallijulkaisuista, joka uponnee useammankin genren diggareille. Onkin onni, että Kalmah jatkaa tällaista metallin takomista, kun kerran Bodomin luopiot ovat retkahtaneet muodikkaamman ilmaisun suuntaan.
Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-30
Arvostelija : Olli Koikkalainen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.