Kilpi – IV

Suomen turkulaisin bändi Kilpi ei turhia häpeile vaan päästelee myös nelosalbumillaan menemään niin maan perusteellisen perinteistä hevirockia. Mutta miksi ihmeessä suuntaa pitäisikään muuttaa, kun homma kerran toimii näinkin hyvin? Taage Laihon keuhkoissa riittää edelleen ilmaa siinä määrin, että tämä herra Hangon keksi lukeutuu ehdottomasti maamme kultakurkkujen kärkikastiin. Lainkaan heikoissa kantimissa eivät ole myöskään bändin riffit, jotka ovat IV-levyllä paikoin raskaampia kuin koskaan. Kokonaisuus ei kuitenkaan jaksa vakuuttaa koko 50-minuuttisen ajan, sillä sekaan mahtuu turhan monia hissuttelujaksoja ja sanoituspuolella käydään välillä kiusallisen heikoissa sfääreissä.

Levyn tuiminta antia tarjoilee heti kärkeen sijoitettu Tuli, vesi, ilma ja maa, jonka vahvat Accept-assosiaatiot lämmittävät mieltä. Varsin tiukkaa tavaraa sisältää myös sen perässä hiihtävä Sisäinen vihollinen, jonka jälkeen siirrytään hieman kevyemmän ihmissuhdemateriaalin äärelle Seireenin myötä. Riffi on kunnossa myös Järjen riemuvoitossa, kun taas Kunnes kuolema meidät erottaa on turhan laahaava hyvistä elementeistään huolimatta.

Elämän vanki palauttaa levyn taas oikealla rouheustasolle, mutta biisi ei vain jaksa kolauttaa kunnolla. Sama vika vaivaa Mustaa sadetta ja Tähteä. Sanojensa mukaan kiiman kiitotiellä ratsastava Keskiyön cowboy rockaa puolestaan kuin hirvi ja lukeutuu ehdottomasti levyn parhaimmistoon, vaikka überkorneja ”tule sotketaan lakanat” -lausahduksia olisikin voinut miettiä vielä pariin kertaan. Tämän jälkeen kuultuina levyn päätösveisut Riko hiljaisuus ja Vettä peilissä kuulostavatkin enää lähinnä tuutulauluilta, vaikka esimerkiksi niistä jälkimmäisessä on varsin eloisa soolo.

IV ei ole Kilven paras levy, mutta ei missään nimessä huonoinkaan. Etenkin nuorimmalle kuulijakunnalle bändin hetkittäin hyvinkin kevyt yleisilme ja ihmissuhteisiin keskittyvät sanoitukset menevät helposti yli hilseen. Ne ovat kuitenkin vain pieni osa totuutta, sillä pääosa yhtyeen riffeistä ja melodioista on kliseistään huolimatta todella iskeviä. Kasarihevi olikin parhaimmillaan pitkälti juuri Kilven, ei suinkaan siirappisen Brother Firetriben, kaltaista.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-30
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.