Evanescence – Fallen

Tätä arvostelua aloittaessani Billboardin sijalla kolme debyyttialbumillaan killunutta Amerikasta kotoisin olevaa Evanescencea pystyisi mielestäni kuvaamaan yhdistelmällä Linkin Park + bändin laulajatar, Amy Lee.

Kerron tässä asian, joka vaikutti arvosteluun jonkin verran. Itse olen boikotoinut Radio Mafian lopettamisen jälkeen radiota, joten itseltäni on uusien artistien tuotannot jääneet hieman vähemmälle. Mökillä ollessani ei ollut erityisemmin mitään tekemistä, joten pistin radion päälle ja huomasin, että Evanescence oli kovassa soitossa radiossa sinkkubiisillä Bring Me To Life. Itse en kappaleesta erityisemmin tykännyt miehen äänen takia, mikä kuulosti jotenkin irtoinaiselta bändin yleissoundiin verrattuna. Omaksi onnekseni kyseinen mies (Paul McCoy 12 Stones-yhteestä) ei ole levyn muilla raidoilla, vaan on vierailemassa ainoastaan tuolla kyseisellä raidalla.

Ensimmäiset kerrat, kun kiekko pyöri soittimessa, kuului edellä mainittu Linkin Park hyvin selvästi läpi jo ensimmäisen raidan ensimmäisten riffien kohdalla. Pidemmän kuuntelun jälkeen kuitenkin huomasi, ettei yhtye kumminkaan ole täysin musiikin kierrätyskeskuksesta tullutta. Levyllä on haettu sopivasti vaikutteita eri puolilta ja on erittäin monipuolinen. Levyn äänimaisemassa kuulee 12 henkistä kuoroa, jousia ja erinäisiä koneääniä, mitä tosin on melkein joka toisella numetal-levyllä. Jotkut hitaammat balladit pystyisin hyvin kuvittelemaan jonkun tunnetun popdiivan (Madonna, Celine Dion, Mariah Carey tai joku vastaava) laulamaksi. Omaksi suosikikseni nousi Haunted-repäisy – konesoundien ja levyn keskivertoa rankemman kitarariffin johdosta. Kappaleessa on myös levyn paras (ja melkein ainoa) kitarasoolo.

Se mikä bändin erottaa selvästi tästä trendikkäästä puuhelmi-numetal massasta on laulaja. Ensinnäkin hän on nainen ja hänellä on erittäin kaunis ääni näiden rääkyvien miesten sijaan. Kun bändi jossain vaiheessa hajoaa, voisin veikata, että laulaja Amy lähtee soolouralle, sillä hänellä on siihen potentiaalisesti ääntä ja ulkonäköä.

Levyllä on monta hyvää kappaletta (mm. Torniquet, Haunted, Going Under), mutta on muutama erittäin tylsäkin, (esim. Bring Me To Life, Everybody’s Fool). Jos olet kuullut radiosta edellä mainitun sinkkubiisin ja tykkäsit siitä, todennäköisesti tykkäät koko albumista. Levy kyllä on hyvä, mutta ei tämä levy niin hyvä ole, että se ansaitsisi nelosta. Levyssä on nimittäin yksi todella huono puoli – se kuluu liian nopeasti hyvästä tylsäksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-06-22
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.