Levyarvostelut

Murmansk – Chinese Locks

Murmansk oli pitkään vain nimi puhelimeni muistissa. Olin joskus tuopin äärellä kirjoittanut sen ylös tuttavani suosituksesta – ja unohtanut samantien. Nimeksi se olisi saattanut vain jäädäkin, elleivät muistiinpanot olisivat osuneet silmiini juuri oikeaan aikaan. Sattuman sopivalla avustuksella pidän Murmanskin debyyttialbumia käsissäni ja pohdin, mitä tuttavani on mahtanut orkesterissa nähdä tai kuulla. Ei muuta kuin levy soittimeen ja vastauksia etsimään.

Murmansk korostaa vaihtoehtoista luonnettaan heti albuminsa aloittavalla Chinese Locks –nimikkoraidalla. Parin minuutin hälyäänistä koostuva aloitus laittaa kuulijan jo odottamaan pahinta, mutta pelot osoittautuvat katteettomiksi. Vauhtiin päästyään kappale esittelee energisen yhtyeen, jonka soitossa kuuluu vaikutteita Sonic Youthista ja My Bloody Valentinesta. Kotimaisista yhtyeistä on helppo nostaa esiin Echo Is Your Love hengenheimolaisena.

Chinese Locks on harkiten rakennettu kokonaisuus, jossa kasvavat kitaravallit, hälyäänet ja tummasävyiset melodiat lyövät kättä toistensa kanssa ja jälki on vakuuttavaa. Efektejä käytetään surutta hyväksi, kuten asiaan kuuluu. Solisti Laura hoitaa tonttinsa suvereenisti, laulun taipuessa kohtalokkaasta huokailusta aggressiivisempaan tulkintaan. Välillä laulu hukkuu osittain särövallien alle, kun yhtye innostuu kunnolla revittelemään.

Albumilta on vaikea nostaa esiin yksittäisiä huippuhetkiä, sillä sen kappaleet muodostavat ennen kaikkea ehyen ja intensiivisen kokonaisuuden. Koko ajan ei mennä täyttä paahtoa, vaan yhtye osaa tarjota myös tarvittavia hengähdyspaikkoja. Albumin keskivaiheilla se päästää kuulijan hetkeksi irti kynsistään, mutta huomaa pian erheensä ja nappaa karkulaisen kiinni. Tämän jälkeen yhtyeen pauloista ei edes tee mieli paeta. Debyytiksi Chinese Locks on poikkeuksellisen itsevarma ja tyylitajuinen teos, jonka soisi löytävän tiensä musiikinystävien levyhyllyihin.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-13
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.