Levyarvostelut

Dreamtale – Beyond Reality

Dreamtale on Spinefarmin uusin tulokas jo melko kyllästetyille Power Metal -markkinoille. Kyynisempi voisi kysyä, että mihin näitä bändejä enää tarvitaan, kun homma on jo useamman kerran tehty? Spinefarmin laatuun voi kuitenkin luottaa, eli mitään täyttä kuraa ei levy-yhtiöllä ole ollut tapana julkaista. Levyllä soittaa tälläkin kertaa osaavia muusikoita ja tuotannollinen puoli on hoidettu kunnolla.

Dreamtale jatkaa siis mm. Stratovariuksen, Gamma Rayn ja Nightwishin viitoittamaa tietä ja em. bändien vaikutus onkin selkeästi kuultavissa levyn kappaleissa. Beyon Reality alkaa mahtipontisella, mutta hieman ylipitkällä, introlla Hummel Gets The Rockets. Kappale on herrojen Smith & Zimmer käsialaa ja se on alun perin julkaistu elokuvan The Rock ääniraidalla. Dreamtale on tehnyt sävelmästä varsin onnistuneen sovituksen ja intron teemalla jatketaankin suoraan nopeatempoiseen Memories of Time -kappaleeseen, joka kuuluu ehdottomasti levyn parhaimmistoon. Allekirjoittaneessa ihmetystä jäi kuitenkin herättämään Smithin ja Zimmerin unohtaminen krediteistä, sillä siinä määrin selvä on intron teeman hyväksikäyttö.

Levylle on, ilmeisen tarkoituksellisesti, luotu hivenen kevyempi tunnelma kuin metallibändiltä odottaisi. Laulumelodiat ovat paikka paikoin jopa popahtavia, kitarasoundi on varsin “ohut” ja basso on miksattu erittäin alas. Power Metallissa ajoittain esiintyvä progressiivisuus ja soittotekniikan esittely on myös jätetty vähemmälle ja musiikki on melko suoraviivaista. Sen verran kuitenkin ajoittain tilutetaan, että kyse ei liene soittotaidon puutteesta, vaan tietoisesta valinnasta kuten miksauksenkin osalla. Kosketinsoundina on pääasiassa genrestä tuttu “häiriintynyt cembalo” -kilkutus. Ajoittain esiintyy jopa hieman huvittavia syntsa-osuuksia, joista päätellen pojat ovat ilmeisesti saaneet uusia leluja levytystä varten..:) Rummut toimivat komeasti ja repertuaarista löytyy muutakin kuin tuplabassarin polkemista. Sanoitukset ovat onnistuneet hyvin ja turha kornius ja imelyys on onnistuttu välttämään. Voidaanpa Where the Rainbow Ends’in sanoitusta pitää jopa kantaaottavana.

Dreamtalen suurimmat puutteet ovat vokalisti-osastolla. Päävokalistin virkaa levyllä toimittava Rami Keränen kyllä laulaa omat osuutensa aivan hyvin, mutta miehen äänialue ei tunnu riittävän bändin musiikkiin. Tätä on sitten yritetty paikata hommaamalla levylle vierailevia laulajia. Kahdessa kappaleessa laulajana on Suomi-hevin monitoimimies Marco Hietala (nyk. Nightwish) ja löytyypä levyltä myös naisääni Sanna Natunen. Hietala hoitaa osuutensa mallikkaasti; Hietalan ja Keräsen yhdessä laulamaa pitkää, moniosaista Heart’s Desire – kappaletta voitaneen hyvällä syyllä pitää levyn parhaana. Natusen taustalauluosuudetkin toimivat hyvin, mutta sooloissa mennään pahasti metsään. Natusen äänestä puuttuu voima ja varsinkin korkeammalta laulettaessa muuttuu laulu luvattoman ohueksi henkäilyksi. Bändi lienee itsekin tiedostanut vokalisti- ongelmansa, sillä Beyond Realityn äänityksen jälkeen on vokalistiksi pestattu mm. Iron Maiden -henkisessä Alliancessa laulava Tomi Viiltola.

Edellä mainituista puutteistaan huolimatta Beyond Reality on hyvä levy, varsinkin ollakseen bändin debyytti. Pienellä tiivistämisellä olisi levystä kenties saanut eheämmän kokonaisuuden. Levyllä on nimittäin pituutta yli tunti ja siihen mahtuu kiistatta pari “filleriäkin”. Ripaus omaperäisyyttä, niin tulevalta levyltä onkin jo lupa odottaa paljon. Potentiaalia kyllä löytyy!

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2002-07-31
Arvostelija : Alex Machine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.