Musti Laiton – Megacity Chillout

Jo 13 vuotta ja seitsemän pitkäsoittoa häröillyt Musti Laiton ei tee erityisen konventionaalista tai ymmärrettävää musiikkia. Helppoa ei ole ainakaan keksiä bändin säveltaiteen funktiota. Megacity Chillout on kevyesti varioitua huminaa, jonka sekaan ei melodioilla ole asiaa. Rentoutumiseen se on liian passiivisaggressiivista, kuuntelumusiikiksi taas tappavan tylsää.

Läjä Äijälä on tehnyt Megacity Chilloutille tasaisen tehokkaalla kädenjäljellään kansikuvan. Tuima, mutta inhimillinen sfinksihahmo tarkkailee maisemaa, jossa kansallismuseon kupeesta nousee pari pyramidia. Saatekirje antaa ymmärtää tussityön antavan kasvot albumin musiikilliselle sisällölle, yhtyeen kokemille tunnelmille pääkaupungista. On kuitenkin aika ironista, että levyn kansikuva on koko albumikonseptin mielenkiintoisin osa.

Viimeisillä levyillään Ministry rakensi George Bushin puheiden sämpleistä enemmän ja vähemmän kekseliäitä ivalauseita. Myös Musti Laiton on tehnyt hieman samankaltaisen tempun: avausbiisi Expanding Fintelligent Designin vokaaleista vastaa elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, joka hourii innovaatioista minuuttikaupalla. Käsittämätöntä jargonia käsittämättömällä tankeroenglannilla suoltava ministeri on paitsi ihan koominen lisä myös aika pelottavaa ajankuvaa. Kuulostaako ministerimme muka olevan oikeasti tolkuissaan?

Avausraidan kuriositeetin mentyä levy päästää kuulijan irti varsin helpolla. Megacity Chilloutin monotoninen syke ja toistoon perustuva hypnoosi ei jaksa innostaa saati synnytä jännitettä. Nimibiisi sentään tarjoaa kelmeää euforiaa, jonka tahtiin kelpaa sulkea silmät ja laskea työtuolin selkänojaa – olkoonkin jälleen dogmaattisen pitkä biisi. Muutoin albumin raitoihin ei malta tuhlata arvokasta elinaikaa, kun yksikään niistä ei lopulta palkitse millään tapaa.

Kokonaisuudessaan Musti Laiton jättää kolhoon tyhjyyteen leijumaan kiusallisen kysymyksen: millaista dadaa tämä nyt oikein on? Kaikkia kokeiluja ei tarvitse saattaa päivänvaloon, eivätkä nämä Musti Laittoman päämäärättömät äänikollaasit totta puhuen perustele olemassaoloaan. Eikö esimerkiksi Pan Sonic – jostain Aphex Twinin kaltaisesta instituutiosta puhumattakaan – ole jo moneen otteeseen seikkailut betoninharmaassa ääniviidakossa huomattavasti mielenkiintoisemmin? Elektronisen ilmaisun universaalisti avautuva luonne, yksi genren suurimmista siunauksista, itse asiassa nakertaa tämän levyn relevanssia.

Musti Laiton mainostaa synnyttäneensä levyn materiaalin pommisuojan pimeydessä, ja siltä lopputulos vaikuttaakin. Siihen piiloon eivät näemmä ole raikkaat ideat tai ympäristön terve kritiikki yltäneet. Tässä julkaisussa – kuten Musti Laittoman kaikissa tuotoksissa – on kuitenkin yksi olennaisen hyvä piirre. Ne ovat kaikki ladattavissa yhtyeen kotisivuilta. Maksuttomuus ei suinkaan kohenna niiden taiteellista arvoa, mutta on ilman muuta reilu kädenojennus. Ainakin kuka tahansa voi tarkistaa tällaisten poikkipuoleisten väitteiden paikkansapitävyyden , ja se on aina tärkeää.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-24
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.