Levyarvostelut

Stigmatize – Falling Apart

Kälviän Stigmatize on ulkoisesti kaikkea muuta kuin melodinen rokkiyhtye. Se tekeekin yhtyeestä herkällä tavalla sympaattisen ja nostaa jossain mielessä arvostusta hitusen. Nelikko on tehnyt jo viisi demoa, joista nyt tarkastelussa neljäs. Falling Apart koostuu kahdesta kappaleesta, jotka on tehty tyystin omin voimin ja kotistudiossa.

Yhtye yhdistelee selkeätä eurooppalaisen melodisen naisvokalistimetallin linjausta aavistuksen progeilevaan otteeseen. Fall Apart, Nevermore alkaa mainiosti rullaavalla rokkiriffillä, mutta muuttuu pian lacunacoilmaiseksi kevyeksi metallikappaleeksi. Selkeästi kitaristi Jukka-Pekka Vuolle on saanut toteuttaa itseään näiden kahden tyylisuunnan yhdistelyllä ja kappaleen kruunaavan kitarasoolon tiimoilta. Vähätellä ei sovi myöskään laulaja Piia Ahon panosta, vaikka se ajoittain hieman väriä kaipaakin.

One Cloudy Day on puolestaan nimensä veroinen, sekä sopivan melankolinen ja alakuloinen. Lohduttomuus on puettu selkeästi raivokkaampaan pukuun kuin edeltävässä kappaleessa, ja se saa kaikessa suoraviivaisuudessaan melkein täydet pisteet.

Levyn ainoat miinukset tulevat kotikutoisuudesta, mutta samalla ne voi unohtaa. Sillä onhan kyseessä demo. Tämä yhtye yhdessä Ahon tulkinnan ja Vuollen aivoitusten kanssa päästessään studioon menee vielä markkinoille asti.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-13
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.