Levyarvostelut

Anaal Nathrakh – Hell Is Empty, And All The Devils Are Here

Hell Is Empty, and All the Devils Are Here on brittiläisen Anaal Nathrakhin neljäs täyspitkä albumi metallin äärilaidan eri tyylejä yhdistelevää musiikkia. Konseptuaalisesti yhtye liikkuukin enemmän tai vähemmän samoilla taajuuksilla kuin maamiehensä Akercocke, vaikka Anaal Nathrakhin musiikki onkin selvästi ärjympää. Kiihkeätempoinen moderni black metal lyökin saumattomasti kättä niin ikään modernin death metalin kanssa, melodian ollessa myös enemmän tai vähemmän läsnä. Lopputuloksena on kierotunnelmaista, pahaenteistä ja kohtuullisen omaperäistäkin sekametelisoppaa.

Päähuomion albumilla vie vokalisti V.I.T.R.I.O.L.:in äänenkäyttö. Vaivaton siirtyminen julistavasta puhtaasta laulusta korinaan ja mielipuoliseen, lievästi hallinnasta riistäytyneeseen rääkyyn kykenee vahvistamaan heikompaakin kappalemateriaalia keskinkertaisen rajalta vähintään keskiverron puolelle. Laulusuoritus onkin yhtyeen vahvimpia puolia, mutta ikävä kyllä samaa ei voi tällä kertaa sanoa sävelkynästä. Liiallinen kasvottomuus vaivaa biisejä ja vain ajoittain jokin tietty osio onnistuu kiinnittämään paremmin huomiota, kuten esimerkiksi Virus Bombin ja The Final Absolutionin hyytävät kertosäkeet. Soundillisesti albumi on selvän ammattimainen niin hyvässä kuin pahassa, instrumenttien soidessa voimallisina, raskaina ja rumpusoundien ollessa vähemmän yllättäen hieman elottomat.

Kokonaisuutena Hell Is Empty, and All the Devils Are Here on hankalampi tapaus. Vaikka biisit eivät niitä kaikkein parhaimpia tällä kertaa olekaan, nostaa onnistunut laulusuoritus kokonaisarvosanaa. 35 minuuttia on myös toimiva pituus tällaiselle albumille vaikka mitäänsanomattomien kappaleiden ja osien vaikutus korostuukin, kun kyseessä on näin maltillisen pituinen albumi. Julkaisu jääkin ärsyttävästi roikkumaan juuri kolmen ja neljän pisteen rajalle ja ainoastaan arvostelun aikana suoritettu viimeinen kuuntelukerta tiputti loppuarvosanan siksi matalammaksi.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-23
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.