Joose Keskitalo – Joose Keskitalo Ja Kolmas Maailmanpalo

Olen tullut siihen johtopäätökseen, että maailmassa on kaksi luottamuksen arvoista asiaa. Ensimmäinen on äidin rakkaus ja toinen on Joose Keskitalo. Itse asiassa Joose Keskitalo on enemmän kuin luottamuksen arvoinen. Joose on nimittäin jokaisella levyllä pistänyt edellistä paremmaksi. Luoja auta -debyytin raaka omaehtoinen suoblues laajeni suomalaiseen orkesterihöystöiseen lo-fi-iskelmään Kaupungit puristuvat puristimissa -levyllä ja tuoreimmalla Kolmas Maailmanpalo -albumilla bändisoitto viedään täysin uudelle tasolle lopputuloksen kuulostaessa edelleen originaalilta Jooselta. Nokkelimmat saattavat jo tässä vaiheessa arvata arvostelusta tulevan kohtalainen ylistyslaulu tälle nuoremman sukupolven saarnamiehelle, mutta tässä tapauksessa en pelkää lyödä korttejani suoraan pöytään.

Levytyksellinen rengasmatka on tällä kertaa vienyt Joosen Pihlajanmäen studiolta savonlinnalaisen luolan kautta suljetulle osastolle, josta saarnamies palaa neljällä hevosella voittajana takaisin studioon. Rokyericksonmainen syntytarina kätkee sisäänsä kymmenen unenomaista tutkielmaa lestadiolaisarkipäiväisistä tilanteista. Kuolema on teksteissä edelleen vahvasti läsnä. Kappaleet, kuten Neljä hevosta ja hautajaissaattue ja Haudan lepoon haiskahtavat suoranaisesti kalmiston löyhkältä. Jopa levyn positiivisimman kappaleen, Saimaan rannalla, voi ounastella käsittelevän runollisesti itsetuhoisen synkkää yksinpuhelua. Synkkien säkeiden päälle taustayhtye Kolmas Maailmanpalo kutoo vuoroin jatsahtavia, vuoroin suoindiebluesahtavia taustojaan minimalistisesti, mutta äärimmäisen taidokkaasti maalaten. Pääosassa ovat kuitenkin Keskitalon mukaansa tempaavat lyriikat, jotka jo itsessään luovat vahvoja mielikuvia saattaen kuulijansa transsinomaiseen pohdiskelevaan tilaan.

On hieman pelottavaa, kun levy jättää hyvyydessään arvostelijan sanattomaksi. Tuolloin päätyy keksimään toinen toistaan messevämpiä suitsutuksia, mutta superlatiiveillakin on tapana loppua, mikä jättää kirjoittajan hankalaan asemaan. Sanon kuitenkin tämän: Kolmas Maailmanpalo on, ja tulee varmasti myös tulevaisuudessa olemaan, ns. “breath taking album” ja vaikka tuntuu oudolta nostaa kokonaisuudesta esille yksittäisiä raitoja, täytyy todeta päätösraita Seitsemänkertaisen auringon olevan iskelmähenkisine riffeineen alkuvuoden hienoin popkappale. Ja tämä on totuus!

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-28
Arvostelija : Jetro Oras-Laine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.