Soundborne – Hallucinations

Kitara laulaa, kun Soundborne kuljettaa kuulijaa kohti monia musiikillisia maisemia. Matkalla pistäydytään ainakin hard rockin, funkin ja norjalaisen kansanmusiikin maastoissa. Vain laulaja puuttuu, kun viisihenkinen orkesteri pistää parastaan. Suurimman osan ajasta musiikki täyttää solistin vapaana olevat saappaat, mutta osa sävellyksistä jää ponnettomiksi ilman äänijänteiden käyttäjää.

Tärkeimmässä, eli tunnelmien välittämisessä, Soundborne onnistuu pääosin mukiinmenevästi. Kitarat varastavat pääosan, ja soolot puolustavat paikkaansa. Peli avataan komeasti The Race ja Detective –biisikaksikolla, jotka kallistuvat hard rockin suuntaan. Bändi on selvästi parhaimmillaan, kun vauhtia ei säästellä. Poikkeuksen muodostaa maltillisempi Weather, joka on vaikeroivine kitaroineen surumielinen, mutta ei lainkaan lannistunut. Myrskyn jälkeen on poutasää, totesi jo eräs iskelmänikkari aikoinaan.

Soundborne on nimennyt kappaleensa osuvasti. Lullaby on akustisen kitaran tahdittama tunnelmapala, kun taas Chase keskittyy jatkuvaan vauhdinpitoon. Tässä tapauksessa lopputulos vaikuttaa tosin todellisen ajojahdin sijaan siltä kuin koira jahtaisi omaa häntäänsä. Funky hakee vaikutteensa ilmeisimmästä suunnasta, mutta ei onnistu tavoittamaan tarvittavaa letkeyttä. Levy päätetään Locomotiven myötä rauhallisissa tunnelmissa. Kappale ei jyrää kuin veturi, vaan keskittyy kuvaamaan puutuneiden matkustajien tunnelmia.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-06
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.