Levyarvostelut

Whispered – Wrath Of Heaven

Niin kutsuttua melodista death metalia soittava riihimäkeläinen Whispered tarjoilee toisella demollaan kohtalaisen onnistunutta melodisen metallin, power- ja speed-vaikutteiden ja rääkylaulun sekametelisoppaa. Yhtyeen demolta kuuluu selvästi Children of Bodomin ja kumppanien vaikutus, vaikka mitään puhdasta kopiota yhtye ei ole onneksi lähtenyt tavoittelemaan.

Ikävä kyllä Children of Bodomin perintöä ovat myös hieman halvalta ja varsinkin juustoisilta kuulostavat kosketinsoundit, joita ei enää kovin mielellään tähän maailmanaikaan kuuntelisi. Yhtye puhuu saatekirjeessään myös aasialaisesta kansanmusiikista ja kyllähän sellaista julkaisulla ajoittain kuullaankin, joskaan sen autenttisuudesta en osaa mennä sanomaan. Pieneen rooliin sekin eksoottisempi mauste kuitenkin jää ja pääasiassa yhtye tyytyy seurailemaan aika tyypillisiä melodisemman metallin polkuja. Levyn äänimaisema on demoksi tarpeeksi hyvää jälkeä, mutta jotenkin kuitenkin soundin yleinen diskanttivoittoisuus käy hieman häiritsemään.

Kaiken kaikkiaan demo on suhteellisen toimivaa materiaalia. Liiasta omaperäisyydestä yhtyettä ei toki pääse moittimaan, varsinkin kun puhutut elementit aasialaistyyppiset elementit jäävät lähinnä alku- ja välisoittojen asemaan, mutta keskivertoa paremmin yhtye kuitenkin tyylilajinsa hallitsee. Henkilökohtaisesti minua miellytti varsinkin demon kakkoskappale, kahta muuta biisiä hitaampi Dead Cold Inside, joka maalailevassa ja hieman surumielisessä ulkoasussaan onnistui myös olemaan astetta muita kappaleita persoonallisempi. Whisperedin voi kuitenkin olettaa pystyvän parempaankin, varsinkin jos hieman heikohkot kosketinsoundit saadaan seuraavaksi kerraksi korjattua.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-13
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.