Levyarvostelut

Metsatöll – Iivakivi

Viron rikkaasta kansanperinteestä inspiraationsa ammentava Metsatöll on siirtynyt kolmannella studioalbumillaan astetta pelkistetymmän folkkimetallin pariin. Iivakivi on kauttaaltaan maanläheinen ja paikoin yllättävänkin raakailmeinen levy, joka ei aukea aivan yhtä helposti kuin edeltäjänsä. Tuttuja ja mukaansatempaavia elementtejä löytyy kuitenkin sen verran paljon, että lopputuloksena on hyvinkin laadukasta metsämetallia, jollaista osaa tehdä vain Metsatöll.

Levyn alkupuolella bändin entistä suoraviivaisempi ja kilkuttelevampi ulosanti vielä hämää hiukan, mutta siihen tottuu pian. Avaustahdit tarjoava Iivakivi on hyvinkin pelkistettyä ja mättävää menoa, kun taas kakkosbiisi Merehunt heittää ilmoille melodisempaa settiä jännien perinnesoittimien tahdittamana. Alkuvoimainen Hetk enne lahingut ja varsin sekava Sõjasarv eivät oikein vakuuta. Niiden vanavedessä seuraava Veelind palauttaa kuitenkin nopeasti uskon bändiin, sillä taidokkaat kaanonlaulut ja vahvasti folkahtava yleisilme edustavat levyn parasta antia. Pahaenteinen Isa süda menee taas hieman ohi, mutta pitkän kehittelyn jälkeen eloon heräävä Metsaviha 3 on jälleen taattu laatua. Ja loppua kohti meno yltyy suorastaan rockaavaksi, sillä sekä Rauast sõnad, Va lendva että Äikesepoeg tarjoavat nopeaa ja eloisaa vääntöä, josta ei puutu sen paremmin säröä kuin melodiaakaan.

Ensimmäisten kuuntelujen perusteella Iivakiven turhankin kotikutoinen meininki vaikutti hädin tuskin kolmosen arvoiselta. Useammat kuuntelukerrat hiovat kuitenkin pinnan alta esiin lukuisia hienoja yksityiskohtia, joiden löytymisen myötä levy sen kuin paranee koko ajan. Kun tähän lisätään vielä, että nämä uudet kitaravetoisemmat biisit ovat tuoneet kiitettävää lisäeloa myös bändin keikkasettiin, Iivakiveä voi pitää merkittävä etappina Metsatöllin nousujohteisella uralla.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-16
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.