Levyarvostelut

Kerbenok – Der Erde Entwaschen (Gewollte Wunden)

Saksasta puskee totutusti taas teutonista pakanabläkkistä. 2000-luvulla perustettu Kerbenok on ehtinyt jo vääntämään erinäisiä omakustanteita, mukaan lukien yhden täyspitkän, ja nyt se sai pihalle ensimmäisen julkaisunsa sainattuna mini-cd:n ominaisuudessa.

Kerbenokin black metal on luonnonläheistä ja perinnetietoista. Levyn kansia koristavat metsäiset maisemat, ja luontoa käsittelee sisältökin. Karheat kolme raitaa ovat enimmäkseen hyvin tehtyä peruskauraa. Rosoiset äänimaisemat tukevat oivasti folkahtavaa, mutta metallista kitarointia. Enimmäkseen levy on keskitempoista tuplabassareista ja tremoloista huolimatta, mutta nopeampia ja hitaampiakin kohtia mahtuu mukaan. Erityiskiitoksen ansaitsee silloin tällöin taustalla kumiseva puhdas laulukööri, joka tosin on miksattu turhan vaimeaksi.

Välillä levyllä on kokeellisempiakin osuuksia. Näistä räväkimpiä ovat akustisella kitaralla ja huilulla säestetyt epäilyttävän riemukkaat välikkeet, jotka ovat lähes sukua Jethro Tullille. Vaikka vaihtelu toki virkistää, irtoavat näppäilyvälikkeet turhan paljon levyn yleisfiiliksestä. Muutenkin sovituksissa on väljyyttä, eikä saumattomuus ole ensimmäinen sana biisien rakenteita kuvaamaan.

Kerbenokissa on selkeästi yritystä, ja parhaimmillaan sen pakanametallissa on voimakasta tunnelmaa. Välillä se tuntuu kuitenkin sortuvan yliyrittämiseen ja sulloo biiseihin liikaa tavaraa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-25
Arvostelija : Matti Pitkänen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.