Hate Eternal – Fury & Flames

Hate Eternal hyökkää jälleen kimppuun kuin Haadeksen kolmipäinen vahtikoira. Yhtyeen kokonaisvaltaiseen ja kaoottiseen tyyliin voi perustellusti liittää määreet ”brutaali” ja ”tekninen”, mutta silti yhtye ei sorru itsetarkoitukselliseen kuulijan etäännyttämiseen taitojaan esitellessä. Ollakseen näinkin epäinhimillinen Hate Eternalissa on silti sykkivä sydän.

Morbid Angelissa ja Ripping Corpsessa kantimensa ansainneen Erik Rutanin lempilapsen Hate Eternalin uran alkamisesta on jo vierähtänyt vuosikymmenen. Laatua on ylläpidetty tekemällä kaikki huolella, mikä osaltaan selittää usean vuoden tauot studioalbumeiden välillä. Hate Eternalin julkaisutahtia ovat hidastaneet myös lukuisat vastoinkäymisen kokoonpanojen ja kiertueiden suhteen. Traagisin menetys oli yhtyeen kahdella ensimmäisellä levyllä soittaneen basisti Jared Anderssonin kuolema syksyllä 2006. Tiedon mukaan Andersson ja Rutan olivat keskustelleet basistin paluusta Hate Eternaliin.

Vastoinkäymiset kuuluvat yhtyeen neljännellä studioalbumilla Fury & Flamesillä kunnianhimona. Hate Eternal kuulostaa omaperäisemmältä kuin aiemmin. Kokoonpano on vahva. Rumpali Jade Simonette ei omaa edellisillä levyillä paukuttaneen Derek Roddyn mainetta, mutta taidoillaan hän ansaitsee palkkansa. Kitaramylläkästä vastaa Rutanin lisäksi tämän nuoruuden ystävä, Ripping Corpsen aikainen bändikaveri Shaune Kelley. Levyn bassoraidat soitti ja sävelsi puolestaan Cannibal Corpsen Alex Webster, joka tuo omaa, death metallille persoonallista soittotapaansa levylle.

Harmittavasti kaikesta kunnianhimosta huolimatta Fury & Flames jää valjuksi kokonaisuudeksi tasapaksuuden vuoksi. Tasapaksuuden voi tietysti kuulla myös vahvuutena: levy etenee kuin pikakelattu maailmanloppu. Enemmän kuin tunteita kuvaavia adjektiiveja, musiikki luo mielikuvia päälle kaatuvista massoista, syövereihin hukkumisesta sekä elottomasta ja kyselemättömästä tuhon kylvämisestä. Parhaiten tätä kuvaavia kappeleita ovat Hell Envenom sekä Proclamation of the Wicked. Tunnettakin on kaiken epätoivon lomassa, ja Tombeau (Le Tombeau de la Fureur et des Flammes) -kappaleen lopun hieno kitarointi onkin melko etäällä levyn päättömästä raivosta.

Viime vuosina Rutan on keskittynyt enenemässä määrin myös tuottajan työhön, ja Fury & Flames on tietysti miehen itsensä tuottama. Soundeiltaan levy onkin onnistunut. Hate Eternal ei voisi soida yhtään orgaanisemmin, sillä se saisi kaiken puuroutumaan hahmottomaksi.

Fury & Flames ei muuta Hate Eternalin asemaa arvostettuna death metal -ryhmänä mihinkään. Tunteettoman, mutta sisällöllisen brutaalin death metalin kuunteljoille levyä voi suositella. Silti kehtaisin väittää, että Rutan on tällä hetkellä arvokkaampi henkilö raskaalle musiikille tuottajana kuin soittajana.

Tämä siitäkin huolimatta, että Hate Eternal on parempi yhtye kuin yhdeksän kymmenestä saman alan yrittäjästä.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-08
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.