Vuokko Hovatta – Lempieläimiä

Jos Suomella olisi mitään toivoa, Euroviisuihin olisi pitänyt lähettää Vuokko Hovatan Virginia. Kappale on kaunis ja dramaattinen, mutta mikä parasta se ei edes erotu juuri edukseen Hovatan Lempieläimiä-albumilta. Levyn 12 kappaletta ovat tasaisen vahva kokonaisuus, joka kasvaa ja heikkenee riippuen aivan siitä ulkoisesta tilanteesta, mikä levyn kuuntelijaa ympäröi.

Lempieläimiä on iskelmäradiokelpoinen. Lempieläimiä on syvällinen.

Lempieläimiä kasvaa kauniin ristiriitaisesti. Ensimmäinen kuuntelukerta lipuu helposti ohitse, niin viimeisteltyä ja sovinnaista on albumin toteutus. Toisella kerralla tarttuvat koukut, kolmannella kokonaisuus, neljännellä nerous, mutta jo viidennellä kerralla kurkistaa lievä väsymys. Levyn voima on dramaattisissa sävellyksissä ja voimakkaissa sovituksissa; Syleily ja Odota kun rutistan sua kertovat sanomattakin eteenpäin vievästä rakkauden tunteesta, kun taas Juhlat ja Sairas veri saattavat ajatukset jonnekin synkempään. Kappaleisiin olisi toivonut enemmänkin koettelua, sillä tällaisina kappaleet tuntuvat loppuvan kesken. Virginiaa ja toista radiohittiä Helise taivasta olisi voinut kasvattaa vielä viidennellekin minuutille.

Kun kokonaisuutta pilkkoo, Vuokko Hovatta jää valitettavan jalkoihin. Hän tulkitsee kappaleet sydämestään, mutta ei muuta ja kun katsoo levyn valmistusaineita, on muista kerrottava enemmän.

Lempieläimien kappaleet ovat Kerkko Koskisen ja Tuure Kilpeläisen säveltämiä, lukuun ottamatta Lumottua veljeä, joka on Aki Sirkesalon ja Sairasta verta, jonka krediitit menevät Kilpeläisen lisäksi myös Timo Kiiskiselle. Koskinen ja Kilpeläinen erottuvat toisistaan riittävästi, mikä luo levylle monipuolisuutta. Se ärsyttää, että paikoin melodiakulut muistuttavat jo kuultua tällaisillekin korville, joilla ei juuri iskelmää ole kuunneltu. Syleilyn melodian jatkoksi sopisi hyvin Muistan kesän -kappale.

Jos kappaleet ovat kauniita, vielä isommassa roolissa ovat levyn sanoitukset. Viisi kappaletta on saanut sanansa Aulikki Oksasen runoista. ”Ja pieni, pieni lause oli heillä suojanaan: sua rakastan, sua puolustan, pysy sylissäni vaan”, lauletaan Syleilyssä – ja tunteen tietävät tietävät tunteen. 2000-luvun näennäiskiireen keskellä myös Sami Keski-Vähälän sanoittama Odota kun rutistan sua pysäyttää kaikessa itsestäänselvyydessään: niin kiire ei voi olla, ei todellakaan, eikä onni ole vaikeaa.

Virginian sanoituksen mietityttävät vain viittaussuhteet. Virgia (Woolf) kirjoittaa ”oman huoneen hämärässä” ja ”se tietää kuinka miten tässä käy”. Se vai hän? Tietääkö kirjoittaja vai tarina, miten meidän käy?

Myös albumin kansivihkon sisäsivuilta löytyvä upea tunnelma on mainittava.

Lempieläimiä puhuttelee kaikessa sovinnaisuudessaan erittäin paljon. Uskokaa, rohkeat.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-09
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.