Levyarvostelut

Cyan Velvet Project, The – The Towers and The Blizzard

Ei ole helppoa aloittelevalla bändillä. Koneita ja metallia yhdistävä The Cyan Velvet Project teki täysin puskista lupaavan The Essense of Disposal –albumin, joka jätti kuitenkin vielä parantamisen varaa. The Towers and the Blizzard on selvä harppaus debyyttiin verrattuna, mutta lopputulos on sama: viimeinen silaus jää odottamaan ensi kertaan.

On ikävä puhua The Towers and the Blizzard –albumista pettymyksenä. Se on tasalaatuinen ja tiukka paketti, josta on karsittu kaikki turha ja epäolennainen pois. Mutta samaan aikaan se on myös tasapaksu ja tuntuu kärsivän ikään kuin turhan tiukassa kuristusotteessa. Se ei hengitä. Ristiriitaisuuksista huolimatta levy on parhaimmillaan nautinnollista kuunneltavaa. Samuel Raggy ja Maria ovat petranneet lauluosuuksissaan ja kaksikko pelaa hyvin yhteen täydentäen toisiaan.

Kitaristi Timothy Diaz on säveltänyt levylle yksitoista turboahdettua raitaa. Vain rauhallinen In the Attic erottuu selvästi joukosta. Samuel Raggy on sanoittanut levyn kappaleet, joissa käsitellään ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta. Yksinkertaisimmillaan levyn teema tiivistetään Aleister Crowleyn puhetta lainaavan intron jälkeisessä Burden of Man –kappaleessa: Burden I am to this world / and so is the world to me. Teeman ja kansilehtien mukaisesti levyn äänimaailmasta on tehty kylmä ja kolkko.

On turha väittää levyä hajuttomaksi ja mauttomaksi. Mutta jokin pielessä, kun levyn loputtua kappaleet eivät muistu mieleen, eikä edes omatunto kolkuta normaalia lujempaa. Levy päätetään onneksi komeissa tunnelmissa Last Before the Blizzard –kappaleen myötä. Vaikka maapallon tulevaisuus on vaakalaudalla, sentään The Cyan Velvet Projectilla on vielä toivoa.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-18
Arvostelija : Jukka Kastinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.