Levyarvostelut

Tera – Uusi Veri

Kun yksi Suomen suurimmista gospelrock-bändeistä Terapia pisti pillit pussiin elokuussa 2005, niin bändin kitaristi-laulaja-biisintekijä Petri Lassila ja kitaristi Antti Honkkila tulivat keskustelleeksi, etteivät halunneet jättää Terapian tarua siihen. Ollen puolet bändistä he päättivät siis perustaa, kaikkea hyvää makua vastaan, bändin nimeltä Tera.

Monelle vanhalle Terapia-fanille Uusi veri voi varmasti tuntua kahdeksannelta Terapia-albumilta. Primusmoottoreina kuitenkin häärivät Terapian ratkaisevimmat ominaissoundiin vaikuttajat, niin ei ole kovin yllättävää, että Tera kuulostaa hyvin paljon Terapialta.

Kappaleiden puolesta alun kuusi kappaletta ovat taattua hittimateriaalia kohdesektorillaan. Tarttuvia melodioita ja yksi mainitsemisen arvoinen asia on se, että levyn nimikkokappale on ensimmäinen uusi kappale varmaan viiteen vuoteen, joka on saanut ihoni kananlihalle.

Sanoituspuolella taasen välillä töksähtää todella pahasti, ei kukaan sano “Mä olen kylmä kaveri”, mutta samalla sanoitukset ovat myös levyn suurin vahvuus. Ottaen bändin kristillisen kannan huomioon, niin sanoitusten aiheet ovat kuitenkin enemmän diagonin kuin saarnaajapapin työtä muistattavia, Iso-J:kin mainitaan suoraan ainoastaan kerran koko levyllä.

Sanoituksissa puututaan jokapäiväisten ihmisten ongelmiin, esimerkiksi Kutsu puhuttelee selkeästi narkomaaneja. Lähestymistapa ei kuitenkaan ole millään tavalla tuputtava ja niissä on enemmän yritetty lähestyä nimenomaan “uusia asiakkaita”, eikä saarnata jo kääntyneille.

Kokonaisuudessaan levy on suorastaan erinomainen, mutta levyn materiaalin epätasaisuuden takia minun on pakko tiputtaa yksi piste.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-09
Arvostelija : Anssi Tenhunen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Comments

One response to “Levyarvostelut”

  1. […] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.