Wrecking Queens, The – Take Me Home

Musiikki on nykyään täysin kaupallistettu taiteenmuoto ja jokainen bändi ja artisti on tuote, puhuvat he itse musiikkinsa omavaraisuudesta mitä tahansa. Tästä johtuen imago on noussut artistien keskuudessa tärkeään asemaan. Aina, kun bändi tai artisti erehtyy myymään tuotettaan seksillä, menettää yksi enkeli siipensä. Nähdessäni helsinkiläisen Wrecking Queensin uudet promokuvat ajatusketjuni kulki juuri kyseisiä polkuja. Miksi persoonallinen mimmiactionrockbändi päätyy myymään itseään ilman vaatteita, vaikkakin paljon esimerkiksi viemäriin valahtanutta Mc Marikoa tyylikkäämmin? Tällä kertaa en löytänyt edes kaurapuurosta totuutta.

Astuuko Wrecking Queens samaan vanhaan miinaan, johon niin moni intensiivinen livebändi ennen heitä on kompastunut? Ovatko romukuningattaretkin epäonnistuneet live-energiansa purkittamisessa? Soitto ainakin rullaa mukavasti; valitettavaa ei myöskään ole laulaja Nöpsyssä, jonka blondiemainen tulkinta tuo romukuningattarille profiilia ja omaleimaisuutta tai sovituksissa, jotka varsinkin basson osalta värittävät kokonaisuutta maukkaasti; ei kappaleissakaan ole mitään vikaa, mutta jotain jää silti uupumaan. Volyymiä! Sitä paketti jäi kaipaamaan, sillä kokeiltuani ns. ”nupit kaakkoon” – lähestymistapaa, homma räjähti aivan uusiin sfääreihin.

Take Me Home starttaa levyn Jet-tyylisissä tunnelmissa lyöden mahdollisilta epäilijöiltä hampaat kurkkuun ja saaden soidinhuudon kohteen tahmaamaan housunsa. Jäyhän irrelevantilla introlla kuorrutettu Get Down on Your Knees sujahtaa ohi välipalana ja saman brunssinautinnon alle on helppo livauttaa myös Ep:n kolmas raita Won’t Believe. Super Hot Cadillac taistelee kynsin hampain levyn kovimman biisin tittelistä, vaikka uhkaakin karata loppua kohden hieman pitkäksi ja itseään toistavaksi. Fed Up päättää levyn kuulostaen siltä, miltä Kelly Osbourne varmasti haluaisi kuulostaa.

Wrecking Queensin levyllä haisee aito hiki, farkut kiristävät haara-asennossa mukavasti ja äänihuulet osoittautuvat kertakäyttötavaraksi. Vaikka tämä viiden kappaleen kokonaisuus toimii miellyttävästi, odotan pelonsekaisin tuntein ensi syksynä ilmestyvää pitkäsoittoa. Koska se, mikä Ep-konseptissa kuulostaa hikisen rokkaavalta, laimenee täyspitkässä paketissa helposti nyanssittomaksi jargoniksi. Sormeni ovat kuitenkin ristissä kotikatsomossa. Ps. Koskettimet ois kiva ylläri.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-14
Arvostelija : Jetro Oras-Laine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.