Mercenary – Architect Of Lies
Edellisen albuminsa myötä kiinnostusta ja kehuja kerännyt melodisen metallin edustaja Mercenary joutuu kovan paikan eteen viidennellä albumillaan, jonka tulisi tietenkin yltää edeltäjänsä tasolle tai jopa korkeammalle. Eipä onnistu näistä tavoitteista kumpikaan. Tanskalaisten uusin tuotos ei nimittäin vakuuta yhtä hyvin.
Architect of Liesin kohdalla ei voi kuitenkaan puhua mistään surkeasta esityksestä. Albumilta löytyvät edelleen samat tutut elementit, joilla Mercenary pisti positiivisesti korvaan erityisesti edellisen albuminsa kanssa. Kappaleet nojaavat vahvoihin ja tarttuviin melodioihin vokalistin sävyttäessä materiaalia puhtaiden ja huutovokaalien kanssa, ja mukana lentävät tietenkin myös ne suuret tunteet, joilla mässäillään reilusti. Mutta jos edeltävällä albumilla The Hours That Remainilla intouduttiin välillä liikaakin tunteilussa ja turhan takuuvarmoissa ratkaisuissa, pistetään uutukaisella tällä kertaa kaikki keinot peliin.
Epätoivon ja katkeruuden tunteet tulevat selviksi jo biisilistaa tuijottaessa. Kappaleet, kuten This Black and Endless Never, Black and Hollow sekä The Endless Fall eivät lupaile auringonpaistetta ja perhosia. Ylitsevuotavaa tuskaa korostetaan niin mahtipontisilla biisirakenteilla ja melodioilla kuin myös epäoikeudenmukaista elämää ja ankeita ihmissuhteita käsittelevillä lyriikoilla.
Aiemman albumin kohdalla liian helposti sulava materiaali selvisi tarttuvien koukkujen avulla. Uusin tuotos ei kuitenkaan selviä syynistä yhtä helposti. Vaikka Mercenaryn musiikista löytyy edelleen vauhtia ja rankkuutta, on se silti kadottanut osan iskevyydestään, joilla kepeimmätkin raidat saisi ehostettua. Tämänkertainen tuotos jää toimivista melodioista ja mukaansatempaavista koukuista huolimatta turhan kesyksi ja varman päälle pelatuksi kokonaisuudeksi.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-05-21
Arvostelija : Sini Hytönen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]