Levyarvostelut

Celtic Legacy – Guardian Of Eternity

Pitkiin aikoihin ei omalle kohdalleni ole tullut vastaan laadukkaita perinteisen heavy-kentän yrittäjiä. Tässä yksi melko varteenotettava nimi, irlantilainen Celtic Legacy. Bändihän ei kuitenkaan aivan uusi tulokas raskaansarjan bändien joukkoon ole. Aiemmin kun ovat jo kaksi levyä pukanneet ulos. Bändin itsensä nimeä kantanut debyyttialbumi ilmestyi jo kymmenen vuotta sitten, kakkoslevy Resurrection niin ikään viitisen vuotta takaperin. Nyt on vuorossa kolmas kerta, sanooko se toden vai ei, se selvinnee myöhemmin.

Bändin idea on ollut sekoittaa keskenään toimiva paketillinen vaikutteita kelttiläisestä kansanmusiikista, heavystä, power metalista sekä klassisesta rockista. Noh, ei käy kieltäminen, etteikö kokonaisuus kuulostaisi korvaan paikoin varsin miellyttävältä ja varmaotteiselta. Yksi asia kuitenkin häiritsee melkoisesti, ja se on Guardian of Eternityn tapauksessa se, että bändi kuulostaa liikaa Iron Maidenilta. Tämä vaikute kuuluu vahvasti koko levyn ajan, eikä sitä pääse karkuun kuin seitsemännellä raidalla, Erinmor. Biisi alkaa pariminuuttisella syntikoinnilla, jonka jälkeen starttaa vahvasti Stratovarius-henkinen power-mättö. Vokalisti Ciaran Ennis kuulostaa tässä myös yhtä ärsyttävän kimakalta kuin Timo Tolkki konsanaan. Levyn vaikutteet eivät rajoitu ainoastaan rautaneitoon, vaan välillä mennään Dion tyylisen kaman kautta Helloweenin lähituntumaan. Vaikutteista huolimatta Celtic Legacyn anti kuulostaa hyvälle.

Levy starttaa introlla The Sentinel, josta mennään suoraan biisiin Celtica. Tässä vaiheessa odotukset loppulevyä silmällä pitäen nousevat ylös, mutta samalla pieni pelko hiipii kuvaan. Lopulta pelko onkin aiheellinen ja odotukset eivät aivan täyty. Onhan levyllä toki paljon hyvin tehtyjä kappaleita, kelttisävytteisiä kivoja melodioita ja perinteistä heavy-tunnelmaa. Kuitenkin turha ennalta-arvattavuus ja liiallinen Iron Maidenin läsnäolo tekee tästäkin bändistä valitettavasti yhden kopion muiden joukkoon.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-03-14
Arvostelija : Petri Klemetti

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.