Kiuas – The New Dark Age

Ilmestyskirjan ratsastajiksi maalattu Kiuas-viisikko syöksyy kolmoslevynsä The New Dark Age kannessa miekat ja talikot tanassa kohti ydinvoimaloiden, kirkkojen ja sotalaivojen täyttämää maailmaa. Maailmanlopun meininkiä (ei sitä Mikko Alatalon kappaletta) on havaittavissa myös levyn biisimateriaalissa, johon on Kiukaalle tyypilliseen tapaan haalittu vaikutteita lähes kaikista metallin alalajeista. Lopputuloksena on melko vaikeasti avautuva levy, joka paljastuu kuitenkin lopulta paitsi bändin raskaimmaksi ja synkimmäksi, myös onnistuneimmaksi teokseksi.

Avaustahdit korviin kajauttava The Decaying Doctrine on todennäköisesti tiukinta Kiuasta piiskaavine komppeineen ja komeine riffeineen. Hieman rönsyilevämpi Conqueror ei juuri kalpene edeltäjälleen ja tuo monipuolisine vivahteineen mieleen toisinaan sekä tuoreen jenkkimetallin että perinteisemmän hevin. Varsin tuimaa on meno myös Kiuas War Anthemissa ja The New Dark Agessa, joista jälkimmäisen tunnelmissa liikutaan paikoin black metalin taajuuksilla.

Kiekon paras siivu on puolestaan itämaisiin tunnelmiin johdatteleva To Excel and Ascend, joka ei ole aivan yhtä turboahdettu kuin valtaosa materiaalista ja jonka kertsi on omaa luokkaansa. Lähes samalle tasolle yltää Black Rose Withered, kun taas sitä seuraava akustinen After the Storm vie tunnelman aivan toisaalle. Tämä naislaululla maustettu kappale on todella tervetullut kevyt tuulahdus muuten lyijynraskaaseen maisemaan. Lepohetken jälkeen käydään taas hyökkäykseen ihan asiallisen Of Sacrifice, Loss and Rewardin voimin. Sitä paremmin toimii kuitenkin levyn ansiokkaimpia syntikkakuvioita tarjoava The Summoning, jossa tunnelma on viritetty todella komeaksi. Ja kun vielä päätöspala The Wanderer’s Lamentationkin tarjoaa sopivan mahtipontista ja monipuolista menoa, voi levyä pitää erittäin onnistuneena.

Vaikka Kiukaan edellisiltä levyiltä tutut folkkimetallivivahteet ja sankarilliset syntikkaosuudet on siivottu käytännössä kokonaan syrjään, lopputuloksen tunnistaa silti helposti Kiukaaksi. Kappaleet rönsyilevät tutusti pelottavankin moneen suuntaan, ja ratsu tuntuu monesti karkaavaan ohjastajansa otteista, mutta kokonaisuus pysyy vankasti kasassa. Sävellykset, sovitukset ja sovitukset ovat omaperäisiä, ja myös soittajat käsittelevät instrumenttejaan todella varmoin ottein. Vielä kun laulaja Ilja Jalkanen pääsisi eroon ärsyttävän ”leveästä” ja jenkkimäisestä lausumistyylistään, kyseessä olisi viiden tähden levy.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-09
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.