Angelica Kult – Trash Gang
Helsinkiläinen Angelica Kult on pyörinyt viitisen vuotta maamme piireissä ilman pitkäsoittoa. Nyt se aika on ohitettu, joten yhtyeellä on tarjota konkreettisesti kättä pidempää musadiggareitaan varten.
Yhtye koostuu neljästä neitokaisesta ja kitaran varressa hääräävästä Henrystä, joka samalla hoitelee konemiehen virkaa. Sävyt ulkoisesti, sekä jäsenten että levyn vihkosen tiimoilta, ovat todella tummanpuhuvat ja goottiosastoon taipuvat. Itse musiikki on varsin 80-lukulaisen goottipunkin aikalaista, joten imagollinen yhtäläisyys musiikkiin on varsin osuva.
Koneet sätkivät ja ulisevat kahden vuosikymmenen takaisella intensiteetillä, joka on verrattain muovinen ja ontto. Esimerkiksi avausraita Morphine kulkee ajoittain varmalla otteella, mutta soundillinen päivittäminen 2000-luvulle olisi tehnyt siitä paljon puhuttelevamman ja synkemmän. Nyt tämä orjallisuuteen taipuva vanhojen kaavojen noudattaminen tekee yhtyeen musiikista turhan kevyttä, eikä nyanssien kirjo pääse esille oikeastaan missään välissä.
Love Theoryssa laulaja Mine tuo ulosannistaan huutamisen suuntaista tekniikkaa, joka ajoittain kuulostaa melko mitäänsanomattomalta ja jopa hitusen ärsyttävältä. Tähän kun lisätään vielä kuorohuudot ja taputukset, niin tatti alkaa olla kohtalainen.
Tunnelmallisesti yhtye kuitenkin kerää varsin mukavasti pisteitä, sillä tummanpuhuvuus lienee yhtyeen ideologia, ja sitä albumilla riittää. Itseäni miellyttävät puolet jäävätkin aika pitkälti siihen. Jankkaavuus ja muovinen ulosanti ovat suurimmat epäkohdat, joiden johdosta levystä jää valju kuva.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-03-14
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.