Marc Rizzo – The Ultimate Devotion

Parhaiten Ill Niñon ja Soulflyn kitaristina tunnetun Marc Rizzon toinen soololevy alkaa lupaavasti flamenco-introlla kunnes minuutin herkistelyn jälkeen ilmoille lävähtää järjettömän nopea tilutussoolo, joista tuhannet makuuhuonekitaristit olisivat kateellisia. Mutta miksi? Konseptina kitararunkkauksen ja perinteisen flamenco-näppäilyn yhdistelmä on suorastaan luotaantyöntävä. Vaikea keksiä motiivia tälle albumille. Toki tällä irtoaa helpot rahat ja Marc pääsee kehumaan kavereilleen baareissa, että soololevyni möi tuhansia Japanissa.

Pelkästään flamencoon keskittynyt soolo olisi voinut olla mielenkiintoinen, vaikkei Rizzoa voi näillä näytteillä pitää Vicente Amigon mantteliperijänä, edes vitsinä. Toki albumilta löytyy myös ”puhtaita” flamenco-raitoja, mutta flamencon intohimolle ei jää sijaa nopeuden kustannuksella. Teknisesti äärimäinen omistautuminen ei tarjoa mitään uusia kikkoja, eikä tuo mitään lisäarvoa perinteiseen flamenco-kitarointiin. Tunnin kitaraorgioiden jälkeen olo on yhtä tyhjä kuin Marilyn Manson kitaristin John 5:n soolon, joka yhdisti countryn ja tiluttelun. Fuusiokitaristeista mallia voi molemmat ottaa Al Di Meolasta. Suutari pysyköön lestissään ja metallikitaristi bändissään.

Kitarasankaruuden voi toteuttaa hyvällä maulla. Tästä näytteenä kotimaisen bassovirtuoosi Laurin Porran sooloalbumit, jotka toimivat nimenomaan kappaleiden ehdoilla esitellen samalla artistin luontaista lahjakkuutta. Pitäkää tunkkinne! En halua arvostella yhdenkään ego-pöhöttyneen amerikkalaisen metallikitaristin sooloalbumia enää ikinä!

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2008-04-16
Arvostelija : Jarkko Veijalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.