Levyarvostelut

Black Comedy – Instigator

Norjalaisesta Black Comedy -yhtyeestä herui aika hintelästi tietoa, sillä onpahan taas viralliset nettisivut verhottu jälleen kerran typerään Myspace-pukuun. Mitään et saa irti, jos et ole jäsen. Siihen samaan syssyyn se, että levy-yhtiön sivuilta koko bändiä ei edes löytynyt. No, yritetään silti ottaa hieman selkoa yhtyeen koneistetusta metallista.

Suhteellisen futuristiselta ajoittain kuulostava yhtye luottaa huomattavassa määrin koskettimien voimaan, sillä ne ovat ajoittain tallaamassa alleen kaiken muun oleellisen. Tähän vielä liitetään se, että rffittely ei oikein jaksa kantaa, vaan siitä muodostuu melkoinen sumppu erinäisiä sointuja. Edes rumpujen ja basson osuus ei juuri kovinkaan kummoiseksi muodostu. Tällä debyytillä on selkeästi yritetty noudattaa Fear Factoryn luomaa periaatetta konevoittoisesta melodisesta metallista, mutta onnistumisen aste ei ole kohonnut korkeaksi. Ajoittain tosin saadaan luotua ihan tarttuviakin aihioita, mutta niistä kokonaisen kappaleen työstäminen tuntuu olevan melkoisen tuskan takana.

Kaavamainen ja junnaava on tämän yhtyeen kulku levyn läpi. Eikä materiaalin tasoa paranna yhtään se tosiseikka, että laulaja Jon E Bergan ei omaa äänessään minkäänlaisia variaatioita. Keskenkasvuinen ärhentely saa myötähäpeäreaktion aikaiseksi varsin nopeasti.

Olisin kuvitellut, että yhtyeeseen olisi saatu hieman potkua rytmiryhmästä, jossa vaikuttavat bläkkismiehet Tjodalv ja Memnock. Näistä muuten jälkimmäinen kuulostaa ihan avaruushahmon nimeltä. Pääpointti on kuitenkin se, että kyseisen rytmiryhmän soitto jää tällä levyllä pohjalle, ja samalla koko tavarasta katoaa uskottavuus ja henki.

Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-02-20
Arvostelija : Jarno Leivo

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.