War For War – Kovy Odjinud
Yhden miehen yhtye War for War on ottanut kantaakseen kivisen taakan. Kovy odjinudilla toisen askeleensa maaperään painava tsekkiyksikkö perehtyy varsin hienopiirteisesti maan louhimisen ja ihmisyyden väliseen vuorovaikutukseen. Erikoisen konseptin musiikillinen puoli hoidetaan räväkällä mutta oikukkaalla black-porauksella. Kun mukaan liitetään liitetään ylöspäin katsova hengenheimolaisuus kulttibändi Master’s Hammeriin, alkaa panostus näyttää vähintäänkin mielenkiintoisesti asetetulta.
Mies yhtyeen takaa, Lord Morbivod, on ottanut selkeän sivuaskeleen pois perinteisestä mustarutistuksesta. Vaikka bändityöskentelystä perusvahvoine tremolo-riffeineen vanhaa magiaa löytyykin, on sekaan uinut myös töksäyttelevämpiäkin juonenkäänteitä. Progressiivisiksikin yltyvät riffikulkueet levittävät vähintäänkin mystistä sanomaa, ja valitettavasti jää tarinan kumpikin pää välillä tulkintayrityksiä hyljeksivälle harmaalle alueelle. Konerumpujen pätkeen alle kokoontuu kymmenittäin hyviä ideoita, vaan toteutus tahtoo kaatua portaikkoon välillä hieman turhankin kulmikkaasti. Sävellyksiin ei tahdo päästä sisälle ja se, jos mikä, pistää harmittavaan niin vietävästi. Morbivodin aivoitukset tuntuisivat tarvitsevan yhtyeen ympärilleen tai edes jonkun ylimääräisen aivoparin tarjoamaan sovituspoliittisia vaihtoehtoja.
War for War on projektina varsin mielenkiintoinen, mutta hankalasti arvioitavissa. Aivan tällaisenaan ei kokonaisuus pääse iskemään ytimeen asti, sillä ehostusta kaipaavat niin sävel- kuin soundipuolikin. Unholaan en silti päästä yhtyettä vaipumaan, sillä sen pintaa syvemmälle ulottuva pohdiskelu vaikuttaa erinomaisen rehellisesltä toiminnalta.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-03-11
Arvostelija : Kimmo A. Koskinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.