Agony Scene, The – Get Damned
Oklahoman tuskailijat ovat onnistuneet kolmannella albumillaan luomaan sellaisen teoksen, jota kuunnellessa minun ei tarvitse repiä hiuksia päästä liiallisen kiljumisen merkeissä. Vokalisti Mike Williams on saanut piippuihinsa hieman karstaa, eikä kiljuvaa rääkymistä tarvitse kuunnella kuin nimeksi. Laulutyyli on selkeä parannus verrattuna vaikkapa viiden vuoden takaiseen debyyttiin.
Toinen parannusaskel on otettu soitannan puolella. Vaikka yhtyeen tyyli on suhteellisen perinteistä breakdown-osastoa, niin siihen on saatu ajoittain lisättyä eteläiselle suunnalle ominaista asennetta ja henkeä. Tavallaan yhtye on Century Medialle siirtyessään kasvanut lähemmäs aikuisuuden kynnystä, sillä eihän tuota kiljumista harrasteta enää kuin siinä iässä, kun ei kaupasta kaljaa laillisesti saada.
Vaikka yhtye on kehittynyt kummasti kolmen levyttämänsä albumin aikana, niin ei kappaleiden kirjoittelu kuitenkaan ole mitään erinomaista tai päätä huimaavaa tasoa. Melodioiden puutteellisuutta on yritetty paikata muutamalla hajanaisella riffillä. Ja tämähän ei pitkälle kanna. Esimerkiksi avausraita Barnburner yrittää haikailla jopa hieman algebran suuntaan riffeissään, mutta ei siinä oikein onnistu.
Soittotaitoa ja asennettahan yhtyeellä on, mutta kyllä lopun Will to Bleediä ja Old Scratchia lukuun ottamatta materiaali on varsin puisevaa. Näistä viimeksi mainittu on melko lähellä Lamb of Godia, joten lopetus lupaa melko hyvää. Tosin onhan siellä ne niin hampaiden kiristystä aiheuttava puhtaat kertosäevedot. Selkeä tilaus melodiatajulle on siis edelleenkin olemassa. Kenties tähän tarvitaan toinen kolmikko albumeita, ennen kuin The Agony Scene voi huoletta soitella pääesiintyjänä. Nyt sen on tyytyminen tallikaveriinsa, varsin mallikkaaseen Himsaan.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-28
Arvostelija : Jarno Leivo
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.