Ne Luupojat Surf – Kaikki Uskoi Joulupukkiin
Joulu meni jo kaikkine turhuuksineen, hössötyksineen, kiireineen ja ennen kaikkea joululauluineen. Mutta eipä tässä ole enää äärettömän pitkä aika seuraaviinkaan joulujuhliin, joten tässäpä tarjolla eräänlaista klassikkotavaraa ensi joulun juhlahumuun.
Poko Records julkaisi joulun alla kuuden biisin kokoelman 90-luvun alussa ilmestyneestä kahdesta, aiemmin vain vinyylinä julkaistusta ep:stä. Kolme tuon ajan kovinta kotimaista Ramones-vaikutteista punkrock-orkesteria Ne Luumäet, Pojat ja Luonteri Surf löivät aikoinaan päänsä yhteen ja tekivät nämä ep:t nimellä Ne Luupojat Surf. Aikoinaan ep:iden ilmestymisen tienoilla levyt saivatkin hyvin ansaitsemaansa radiosoittoa, ja taisivatpa ihan listasijoituksia napsia.
Ne Luumäet keksi idean julkaista yhteistä materiaalia, olivathan kaikki kolme bändiä soitelleet yhdessä keikkoja 80-luvun lopulla ympäri maata. Idea itse joululevyistä syntyi alun perin kuinkas muuten kuin Ramonesilta, joka oli jo julkaissut joululaulun Merry Christmas (I Don´t Want to Fight Tonight) vuonna 1987 I Wanna Live -singlen b-puolena.
Näin 15 vuotta myöhemmin kuultuna kappaleet herättävät muistelot mieliin tuon ajan jouluista ja etenkin siitä, kun nämä kappaleet kuuli radiosta tuolloin. Täytyyhän se myöntää, että vaikka aikaa on kulunutkin pitkä siivu, kappaleet toimivat sen pienen hetken vuodesta, minkä joulumusiikin pitääkin toimia, mikäli semmoinen fiilis sattuu löytymään. Suurin osahan tietenkin ”oikeasti” vihaa joululauluja, mutta kuitenkin niistä salaa tykkää. Etenkin molempien ep:iden avausraidat, eli Kaikki uskoo joulupukkiin ja Hauskaa joulua toimivat ja saa vanhan meiningin taas pintaan. Levyn neljä muuta rallia menee siinä sivussa mausteena tai täytteenä, miten sen nyt kukanenkin haluaa sanoa.
Toisaalta ajanhammas on syönyt tästäkin meiningistä aika paljon pois. Hyviä uusia ramopunk-bändejä ei ole tullut ja vanhatkin painuvat vähitellen unohduksen hautaan Ramones-miesten perässä. Ja taas toisaalta edelleen ramopunk elää ikuisesti niiden tiettyjen fanityyppien sieluissa. Myöskään uudesta tämän suunnan tulemisesta ei ole tietoakaan, joten vanhassa vara parempi.
Ne Luupojat Surfin levy jäänee kuitenkin jonkinlaisena kulttuuritekona mieliin, vaikkakin se aidoin tunne välittyy vain niiltä alkuperäisiltä vinyyleiltä, joita ei enää saa kuin äärimmäisen hyvällä tuurilla jostain divarin nurkasta riistohinnalla. Nyt ei enää tarvitse maksaa kuin normaalin cd-levyn hinta, mikäli semmoinen sattuu kelpaamaan, ja ensi joulua odotelemaan!
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-31
Arvostelija : Petri Klemetti
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.