Kirofoni – Taakka
Suomimetalli. Mitä tämä yhdyssana sinulle merkitsee? Itselleni se alkoi olla kirosana jo viimeistään kolme vuotta sitten, muistaakseni Trio Niskalaukauksen Hyvä ihminen -radiohitin myötä. Kauhukseen voi edelleen todeta, että Hynysen Jounin, Rautiaisen Timon ja kumppaneiden jo moneen kertaan tyhjäksi louhitun työmaan liepeillä pyörii edelleen satoja perässähiihtäjiä mumisten jotain roudasta, tuonesta, epätoivosta ja viinasta. Tällaisten opetuslasten joukossa olen ikävä kyllä näkevinäni myös seinäjokelaisen Kirofonin, joka jo demonsa nimellä osoittaa melkoista mielikuvituksen puutetta. Periaatteessa bändin biisit ovat tarttuvia ja viimeisen päälle hiottuja, mutta siinä määrin tutuilla turuilla raahustelevia, että menevät helposti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Vaikka kolme biisiä ovat taidolla työstettyjä, jää niistä varsin hämmentynyt olo. Bändi jää ikään kuin välitilaan. Se ei toisaalta ole kovin metallia, mutta toisaalta ei kovin poppiakaan. Tällä promolla kyseessä on kaiken lisäksi tyylillisesti kolme täysin erilaista biisiä. Nimibiisi Taakka on 51 Koodian mieleen tuova yhdistelmä nu metal -riffittelyä ja puhtoisia pop-melodioita. Peili on höpötyspurkauksineen lähellä Stamina-pastissia – ei vähintään laulaja Tompan hyrdehyyrysmäisen äänen vuoksi. Kolmas biisi Kannan on perinteinen suomalainen kivireenvetoballadi herkkien sanoitusten kera. Pisteitä tulee piano-outrosta, joka loppuu duurisointuun antaen suurimpien ryppyjen häipyä otsalta.
Varmasti löytyy paljon niitä, jotka ovat eri mieltä allekirjoittaneen kanssa. Kirofoni on niittänyt jo pienoista mainetta niin Mikseri.netissä, YleX:n demokisassa ja samaisen radiokanavan Himotuimmat-listallakin. Ja levyhän sinänsä on viimeisen päälle valmis paketti ja kertoo ammattitaitoisesta osaamisesta. Risuja tulee nyt vain siksi, että Kirofonilla ei tunnu olevan mitään uutta annettavaa suomimetallille. Itse asiassa levyn kannessa lukeva “taakka” alkaa jo ironisesti kuvastaa sitä sävellysperinnettä ja kuvastoa, jota ei vain enää jaksa kuulla. Ainakaan näillä synkillä joulukeleillä.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-05
Arvostelija : Lauri Myllymäki
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.