Mikko Torvisen Viihdeorkesteri – Mikko Torvisen Viihdeorkesteri

Esittäytymiskierros päättyy. Pirkanmaan viisasten kerhosta, eli Viihdeimperiumi-kolmikosta viimeisenä pitkäsoiton tarjoaa Mikko Torvinen. Riston edesottamuksia on kumarreltu jo parin levyn verran, eikä Tuomas Toiviainen alter egollaan Moppi onnistunut keräämään kovin kylmäkiskoisia kommentteja Homorakkautta-levyllään. Tosin vertailu kollektiivin muiden osapuolten tekemisiin ei ole sinänsä reilua Torvisen musiikkia kohtaan, eikä edes tarpeellista. Epäilemättä kolmikkoa kuitenkin yhdistää karkea filosofia rokin tekemiseen.

Sekä Ylihärsilä että Toiviainen ovat antaneet talkoisiin ison kontribuution, ensin mainitun paukuttaessa tällä kertaa rumpuja käytöshäiriöisen lapsen vimmalla. Saatekirjelmässä tarjottu määritelmä ”new wave of finnish new wave” on pöhkössä ironiassaankin ihan hyvä kiteytys. Kitarat rämisevät, laulu vedetään fiiliksellä fiiniyden sijasta ja liian ylevät allegoriat jätetään pöytälaatikkoon. Mutta mikä tärkeintä, mikään tällainen tyylillinen ohjenuora ei ole liian tärkeä hyljättäväksi, jos hyvä biisi sitä edellyttää.

Sen minkä Viihdeorkesteri antaa eksaktiudessaan pois, se ottaa musiikin hengittävyydessä takaisin. Tästä on vakuumipakattu kitaramöyry ja studiosuorittaminen kaukana. Vapaammin venkoileva ulosanti kuitenkin vaatii hiljaista itsekontrollia. Mitä siitä nimittäin tulisi, jos kaikki hioisivat musiikkinsa varmuuden lakipisteeseen saakka? Pelkkää sontaa tietenkin, laskelmointi on kastrointia. Entäpä jos kaikki tekisivät musiikkia saman karhean spontaaniuden värittämänä kuin Mikko Torvinen apureineen? No, luultavasti kuraa siitäkin.

Torvisen viehätysvoimasta selviää paljon pureutumalla albumin draaman akseliin. Tällä kertaa kyseessä ei ainakaan ole pitkäsoitto, jolle on maltettu tehdä pari toimivaa sävellystä sekä niiden turvallisia variaatioita. Avaaja Haistakaapa vittu lähtee sellaisella antaumuksella, ettei auta juuri muu kuin nostaa kädet pystyyn hymyssä suin. Urku raikaa ja Torvisen laulu on mainiota ja irtonaista hölötystä, pöydänreunaa alkaa vaivihkaa taputella. Syntyy jotain etäisiä mielleyhtymiä länsinaapurin punk-klassikko Ebba Grönia kohtaan. Levyn keskivaiheilla keskitempoinen Susan kolhitaan läpi tyylikkäästi. Stemmat irtoavat tyylipuhtaasti ja melodinen kertosäe jää päähän ensiosumalla. Biisi lienee levyn varmin suoritus.

Oi äiti on yksinkertaisista aineksista kudottu laulelma, jonka yksinkertainen ja vilpitön kauneus yksinkertaisesti valloittaa kuulijan. Albumin lopulta löytyvä Oi kuinka kauan on taas jotain aivan muuta. Yli seitsemänminuuttinen hituri keinahtelee brassihenkisesti, eikä sanoissakaan liiemmin hassutella. Rauhallisesti paisuvat ja hiipuvat jouset sekä puhaltimet ovat kuin jättimäinen huokaus. Ne tekevät tunnelmasta tumman ja syvän, huolestuneen muttei ahdistunutta. Uljaan mietteliäs biisi on yllättävä, lähes irrallinen muun albumin sisällöstä.

Tällaiset esimerkit kiekon kohokohdista onnistuvat lopulta peittoamaan alleen vikatikkien kirvoittaman turhautumisen. Hyvä muna kalskahtaa juosten kustulta raakileelta, joka ei jamittelunkaan voimalla ole kypsynyt esityskelpoiseksi. Sanatkin ovat jääneet puuttumaan, joten kuulijalle huokaillaan hauskaa mantraa hyvästä munasta. Ei kiitos. Sinänsä kelpo Jee jee jee jää lopulta otsikkonsa veroiseksi lallatteluksi, eikä jumittava Vainajatkaan ole erityisen relevanttia tai innostavaa tarjontaa. Toisaalta kyseinen kaikuleijunta tekee viimeistä edeltävänä kappaleena oivan kontrastin levyn lopussa odottavaan uljauteen: infantiilit oikkuilut palkitaan ruhtinaallisesti. En yllättyisi, vaikka tämä jippo olisi tarkoin mietitty jukstapositio.

Kyllähän nämä kymmenen laulua varmaan osaisi moni muukin kirjoittaa, ei siinä mitään. Mutta on vaikea kuvitella toista laulajaa tai taustaryhmää, joka saisi ne elämään tällä tavalla. Kotikutoinen estetiikka ja jo pelkkä konteksti suomalaispopin kentässä varmasti lämmittävät suhdetta tähän levyyn. Tällaiset julkaisut ovat aina hyviä uutisia. Mikä parasta, tämä todellakin on vasta Mikko Torvisen Viihdeorkesterin ensimmäinen levy.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-31
Arvostelija : Jukka-Pekka Ronkainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.