Chainsmoker – Stations

Janne Westerlund ja Pekka Jääskeläinen jättävät toisella Chainsmoker-levyllä lopulliset hyvästit vanhalle Sweetheart-yhtyeelleen. Edellisen Guarana Planet -kiekon viileissä konemaisemissa oli vielä jäämiä tuon maineikkaan kulttiyhtyeen vihaisesta rock-hengestä. Stationsilla orkesteri on siistinyt ilmaisunsa lähes salonkikelpoiseksi, vai pitäisikö sanoa klubikelpoiseksi, sillä jonkinlaista dekadenttia yökerhomusiikkiahan tämän on. Tuo yökerho voi sitten olla joko savuinen jazz-luola tai huuruisen teknoväen kansoittama tanssiklubi. Chainsmokerin eksentrinen, mutta tunnelmallinen elektrogroove sopii yhtä lailla molempiin.

Yhtyeen omaleimaiselle soundille on vaikea löytää vertailukohdetta, mutta tuossa syntikoiden, rumpukoneiden, bassojen ja saksofonien asuttamassa äänimaailmassa kohtaa toki tuttujakin piirteitä. Samanlaista jazzin ja konerytmien risteyttämistä on harrastanut esimerkiksi Jimi Tenor, joka tulee mieleen varsinkin chill out -henkisessä Helsinki-Vantaa-instrumentaalissa. Välillä Stationsia dominoi primitiivinen, Kraftwerk-sukuinen electroclash, ja välillä väännetään niin synkkää industrialdubia, että on pakko mainita Meat Beat Manifesto. Varsinaisjäseneksi liittyneen Killi Härkösen ja Jääskeläisen kaksoisfoniosuudet hämärtävät mukavasti orgaanisen ja koneellisen, primitiivisen ja hienostuneen sekä tanssittavaksi ja kuunneltavaksi tarkoitetun musiikin rajoja. Loistava esimerkki tästä on kakkosraita Aluminium.

Chainsmokerin pahin ongelma on edelleenkin Westerlundin laulu. Huono englannin ääntämys yhdistettynä kuivahkoon ääneen tekevät hallaa ajatuksella veistellyille lyyrikoille: Blood is a special thing in the finest of the networks/please don’t spill it like milk/even if you don’t like the way things are (Red Eyeliner). Epämääräinen mutina, kuiskailu, ja vokaaliefektit auttavat asiaa ja sopivat muutenkin runsaasti tummia sävyjä sisältävään musiikkiin. Toisaalta toivoisi lisää Snake in the Bushin kaltaisia kappaleita, jossa Westerlund osoittaa yltävänsä myös kohtalokkaan melodiseen suoritukseen, ja toisaalta on vain hyvä, ettei miehen ääni ole joka käänteessä läsnä.

Stations on parempi levy kuin esikoinen, mutta jättää vielä paljon kehitysvaraa todellisen urbaanin kulttiklassikon muotoutumiselle. Tämä on myös niitä levyjä, jotka antavat odottaa aukeamistaan muutaman pyörähdyksen verran. Sukellusta Chainsmokerin kummalliseen maailmaan voi silti huoletta suositella kaikille erikoisemman meiningin ystäville.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-05-27
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.