Astro Can Caravan – Questral Places

Bad Vugumin perinnettä jatkava BV²-Produktions yllättää julkaisemalla albumillisen pesunkestävää jazzia. Mistään perusjaskasta ei kuitenkaan ole kyse, mistä kielii jo osaltaan orkesterin erikoislaatuinen kokoonpano. Massiivinen, 12-18 henkinen Astro Can Caravan koostuu lähinnä savolaisista musiikinopiskelijoista, josta suurin osa soittaa jonkin sortin puhallinta. Mutta onpa mukaan mahtunut pari kokeneempaa rokki-äijääkin. Kitaraa ja syntikkaa veivaa Cosmo Jones Beat Machinesta tuttu “Pharaoh” Pirttikangas ja rytmejä takoo samaisen yhtyeen rumpali, J-P Hautalampi.

Kosmisista viittauksistaan huolimatta Astro Can Caravan ei vie matkalle avaruuteen, vaan jalat pysyvät raa’an ja livemäisen lo-fi-tuotannon takia tiukasti maassa. Kun tähän lisätään hieman rock-henkeä voidaan jo puhua jonkinlaisesta autotallijazzista. Sekä soundillisesti että musiikillisesti karuinta osastoa edustavat levyn kolme freejazz-rutistusta eli First, Second & Third Astral Movement. Friikahtelevaa pseudoimprovisointia kiinnostavampaa näissä kappaleissa on säröisen äänimaailman sävyttämä, klaustrofobinen tunnelma. Mieleen tulee kuva pieneen kuumaan tilaan ahtautuneesta orkesterista, jonka intensiivisestä jammailusta todistavat sekä kasvoilla että seinillä kimmeltävä hiki.

Astro Can Caravania voisi kuvailla eräänlaiseksi jazztyylien hybridiksi. Esikoisalbumi Questral Places tarjoaa nimittäin free-sekoilujen ohella myös tarttuvan melodista ja svengaava jazzia. Afrorytmeillä maustettu Mohenjo-Daro suorastaan viettelee tanssiin ja Baia johdattaa funkahtavalla groovellaan ja räväkällä töräyttelyllään 70-luvun poliisisarjojen toiminnalliseen maailmaan. Jos jälkimmäisessä huristellaan San Fransiscon mäkiä pitkin, vie Nilen rauhallinen tunnelmointi kuulijan Robert De Niron kyytiin, taksiajelulle New Yorkin öisille kaduille.

Astro Can Caravan väistää vaihtelevalla ulosannillaan ja särmikkäällä tuotannollaan nykyjazzia monesti vaivaavan kliinisyyden. Soundipolitiikassa on kuitenkin yksi mutta. Tukahdutetut livesoundit toimivat hyvin pienimuotoisissa häröilyissä, mutta suuret lennokkaat esitykset, kuten Baia, eivät saa kunnolla ilmaa siipiensä alle. Mikä on harmi, sillä itse musiikki toimii hyvin. Orkesteri sekoittaa nuorekasta kokeiluhenkeä perinteiseen jazziin enimmäkseen vakuuttavin tuloksin. Lisäksi touhussa on sen verran asennetta, että Questral Placesia kehtaa suositella paitsi jazzareille myös avaramielisille rokkareille.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2003-05-23
Arvostelija : Tom Sundberg

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.