Circusfolk – Making Faces

Toisinaan vastaan tulee levyjä, joista haluaisi pitää, mutta syystä tai toisesta siihen ei vain kykene. Helsinkiläisen Circusfolkin debyyttipitkäsoitto, Making Faces, on yksi näistä. Omien sanojensa mukaan fuusiopoppia soittavat pikku progeilijat yrittävät tuoreella rieskallaan hakeutua Mew’n, Yesin, King Crimsonin ja Pink Floydin kaltaisten jättiläisten seuraan onnistuen urakassaan kohtuullisesti. Vaikka ajoittain sorrutaankin amerikkalaiseen tusinasoftrockjyystämiseen, sisältävät Making Facesin kappaleet kaiken kaikkiaan hyviä ideoita ja sitä juuri oikeanlaista ylimielistä äkkivääryyttä, mikä tekee oikeasti progressiivisen musiikin soittamisesta palkitsevaa ja saa teiniviiksiset Corollanomistajat harkitsemaan väkivaltaa. Levyn huippuhetkiä saadaan odottaa albumin loppupuolelle asti. Sinkkubiisi Haven kuitenkin lunastaa potin kotiin Mew’n suuntaan kumartavalla herkkyydellään. Myös levyn päättävä Strangers, tyylipuhtaassa Pink Floyd -pastismissaan, on miellyttävää kuunneltavaa.

Valitettavasti laulu aiheuttaa muuten hyvään pakettiin ilkeän särön. Vokalistin ulosanti tuo androgyynin seireenin sijaan mieleen jotain paljon arkisempaa, ja vaikka mies mukiinmenevästi tonttinsa hoitaakin, ei lopputulos saa sydäntä hakkaamaan ja sisäistä solariumia lämpenemään. Pientä närää aiheuttaa myös Rhubarbed Wire -kappaleen lievä sopimattomuus albumikokonaisuuteen. Kauheasti muuta parjattavaa en keksi ja hyvä niin.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-02-14
Arvostelija : Jetro Oras-Laine

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.