Eleanoora Rosenholm – Vainajan Muotokuva

Eleanoora Rosenholmin musiikki katkaisee ajatuksen kuin murhaajan veitsi – samurain miekka – elämän. Vainajan muotokuva pakottaa pysähtymään kuuntelemaan: pyöreästi, mutta tarkkaan lausuttuja sanoja, tarinoiden tyhjässä roikkuvia johtolankoja, vinkkejä sekä musiikin kavalia koukkuja, joissa roikkuu pian tahtomattaankin. Se, mikä ärsytti ensimmäisellä kerralla, ihastuttaa jo seuraavalla ja kolmannella kyse on pakkomielteestä, tai hyväksynnästä, miten sen haluaa ajatella.

Porilaisyhtyeen debyyttialbumi on tiivis kokonaisuus musiikin siivittämiä tarinoita murhaajista tai muuten mieleltään järkkyneistä ihmisistä. Musiikillisesti se on kepeän rytmikäs ja alakuloisen laahaava, elektroninen ja orgaaninen, mutta ennen kaikkea eheä. Tästä esimerkkinä Kopiokissa, joka helisee kepeästi kuin öinen sade kaupungissa, mutta pumppaa bassollaan urbaania rytmiä uhkaavalla tavalla. Tämän päälle Noora Tommilan hauras ääni punoo tarinaa murhaajan jäljittämisestä, luoden kuvan mafiabaarin jazzahtavasta esiintyjästä ja tuoden kauneutta kovuuden ylle. Huumoriakaan ei murhatarinoista tietenkään unohdeta: Japanilaisen puutarhan taustalaulut rytmittävät hauskasti, ja Kiltti vai tuhma on ulkoisesti kepeä seitsenkytlukulainen discokappale, mutta sen pinnan alle tietää kätketyn jotain.

Ensimmäisenä Eleanoora Rosenholmin musiikissa ihastuttaa Pasi Salmen, Mika Rätön ja Tommilan kirjoittamat sanoitukset. Kielellisesti monipuoliset ja ihastuttavat sanoitukset luovat sudenosan levyn tunnelmasta. Eikä sanoitusten vaikutus ole pelkkä veriteoilla mietiskely, sillä Ovet ja huoneet -kappaleen kotiäidin sekoaminen muistuttaa perhesuunnittelun eli ehkäisyn tarpeellisuudesta yhtä paljon kuin vierailu automarketin hampurilaisravintolassa lauantaipäivänä. Kodinrakennusohjeet vie viimeisetkin halut.

Lyhyt Vainajan muotokuva on, yhdeksästä kappaleesta kaksi kun on vielä eteerisiä äänimattoinstrumentaaleja, mutta kokonaisuus pysyy eheänä ja laadukkaana. Kun viimeinen kappale Maailmanloppu ”tulee vihdoinkin”, kappaleen kertojaminä pyöräilee kiehuvan meren reunaa ja kiittää kilikellolla soittamalla kaiken turhan lakaisusta; minä kiitän soittamalla levyn uudelleen alusta.

Arvosana : 5/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-28
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.