Dillinger Escape Plan, The – Ire Works

Ire Works on Miss Machineä puolisentoista minuuttia pienempi määrä musiikkia jaettuna pienempiin annoksiin. Annostelumalli toimii, vaikka alkumetrit hieman turruttavatkin.

Fix Your Face avaa kiekon hyvin pitkälti samaan malliin ja lähes samaan tempoon, kuin mitä Panasonic Youth avasi männälätyn – joskaan ei yhtä terävästi. Lurch jatkaa näennäiskaaottista mätkettä melko mallikkaasti – sana “melko”, onkin tässä vaiheessa homman kompastuskivi, sillä Miss Machinellä oli koettu jo tähänkin minuuttimäärään mennessä niin toimivaa koukkua, ettei toistaiseksi voi kuin haaveilla flashbackien keskellä. Älä kuitenkaan vielä heitä kirvestäsi kaivoon, sillä paras kama säästetään viimeiseksi ja levy paranee huomattavasti loppuaan kohti…ei kuitenkaan aivan vielä. Black Bubblegum edustaa nimittäin sitten levyn vaihtelevinta sovitusrintamaa ja popeinta antia, mutta kompastelee rienaavuuteen asti venytettyyn, tympeään kertosäetoistoon.

Sick on Sunday kuulostaa Dunen teemamusiikin rässiversion tuplanopeustoiston elektroremixiltä, kunnes kääntää tunnelmapotikan kaakkoon, mutta ikävä kyllä vain hetkeksi. Mainiota metallista kitararytmittelyä ja jazzahtavaa melodiankuljetusta olisi mieluusti kuullut kehiteltävän pitemmällekin. Tunnelmointipuolella pitäydytään myös When Acting as a Particlen ajan. Tämä ottaa tosin askeleen lähemmäs Fantômas-tyylistä leikkistä kauhuleffafiilistä. Nong Eye Gong yhdistelee sitten elementtejä kahdesta edellisestä rallista bändin signatuurimättöön.

When Acting as a Wave palaa voitokkaasti elektronisten lihaskouristusten remixauksen pariin, joita seuraava jälkitauti 82588 taas sisältää hektisen paranoidia riuhtomista, jonka perään on liimattu kaksi kappaletta melko tarpeettoman oloisia outroja. Ehdottomasti eräs platan toimivimmista raidoista, Milk Lizard, väläyttelee vuorostaan onnistuneesti lainoja myös rockin puolelta.

Party Smasher pätkii ja nykii vuorollaan varsin monipuolisesti, kun taas Dead as History on asteen tummempaa, suureellisempaa räminää kiitettävän värikkääseen asuun puettuna. Horse Hunter palaa ketterästi hypähdyksen lähemmäksi perus-Dillingeriä. Levyn päättävä Mouth of Ghosts on ensin kuin hengityskone jazzballadille – levoton ja epävarma, kahden haikean maailman välimaastossa – siirtyen sitten yllättäen hieman ohueksi kuluvaan kulashakermaiseen etnorocktunnelmointiin.

Ire Worksilla synia ja sampleja, kokeellisempaa miksausta, sekä bassokitaraa on haluttu siirtää rahtusen suurempaan rooliin. Soitanto itse on edelleen suorastaan timanttista. Kokonaisuutena levy on ailahteleva, mutta värikäs, laadukas kokonaisuus – vaikkei yhtye sävellysrintamalla aivan nokkeluutensa huippuun ylläkään.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-08
Arvostelija : Tommi Hartikainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.