Avenged Sevenfold – Avenged Sevenfold

Avenged Sevenfoldin pari vuotta sitten ilmestynyt City of Evil -albumi oli harvinaisen monipuolinen yhdistelmä eri metallityylejä, hard rockia ja skeittipunkkia. Se oli samalla selvä askel bändin alkuaikojen hc-pohjaisesta underground-meiningistä kohti mainstreameä selkeine melodioineen ja puhtaine lauluineen. Suuntaus jatkuu samana yhtyeen nimeä kantavalla uutuuspitkäsoitolla, jolla kalifornialaisviisikko tuntuu rauhoittuneen entisestään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että biiseistä olisi kadonnut jotain olennaista. Muutamia ylimääräisiä rönsyjä on vain karsittu pois ja tilalle on napsittu uusia vaikutteita, joiden myötä bändi kuulostaa entistä mielenkiintoisemmalta.

Heti avausraita Critical Acclaim tarjoaa kiintoisan yhdistelmän vaihtelevia rumpukomppeja, monipuolisia laulutyylejä ja ääripäästä toiseen heilahtelevia tunnelmia. Almost Easy on hieman suoraviivaisempi biisi, josta löytyy siitäkin sekä perinteistä jenkkimetallijyystöä, varsin seesteistä stemmalaulantaa että tiukkaa kitarasooloa. Rouheasti etenevä Scream jää vähän avauspalojen jalkoihin, kun taas selloakin sisältävä Afterlife heittää ilmaan jälleen mukavan siivun melodista rockia tarttuvalla kertsillä.

Gunslingerin alku on puolestaan silkkaa kantria, kunnes meno muuttuu perinteisemmäksi säröväännöksi. Eniten hittipotentiaalia sisältää sitä seuraava Unbound (The Wild Ride), jonka perässä hiihtävät Brompton Cocktail ja Lost eivät yllä aivan samalla tasolle, vaikka toimivia ralleja ovatkin. Levyn ehdottomasti hienoin kappale on kuitenkin 8-minuuttinen A Little Piece of Heaven, joka pitää sisällään jos jonkinlaista puhallinta ja jousisoitinta, vahvaa skitsoilua, kieroa tunnelmointia, pikimustaa huumoria ja viittauksia SOAD:in suuntaan. Päätösfiilistely Dear God esittelee puolestaan bändin vakavahenkisen puolen, joka on sen verran kaukana A Little Piece of Heavenin kieroilusta, että näitä raitoja on hankala uskoa saman kokoonpanon tekeleiksi.

Moni pitkän linjan Avenged Sevenfold -fani viittaa uutukaisen kuultuaan epäilemättä entistäkin paksummalla kintaalla yhtyeen suuntaan, sillä core-vuosiin ei ole ainakaan tämän jälkeen enää mitään paluuta. Mutta mitäpä siitä, koska A7X kuulostaa nyt jopa tuoreemmalta kuin City of Evilillä, jota parempaan bändin oli hankala uskoa enää pystyvän. Seesteisemmän yleisilmeen lisäksi selvää parannusta parin vuoden takaiseen on tapahtunut kiekon pituudesta, sillä 70-minuuttisen mahtieepoksen sijaan nyt on tyydytty reilun 50 minuutin pakettiin, joten kuunteleminen luonnistuu kivuttomasti myös yhdellä kerralla.

Arvosana : 4/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-27
Arvostelija : Olli Koikkalainen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.