Wildildlife – Six
Se mikä kuulostaa mielenkiintoiselta MySpace-näytteenä, ei välttämättä toimi täyteen ahdetussa albumimitassa. Tämän todistaa erinomaisen hyvin Wildildlifen debyyttituotos Six. Levy kuulostaa siltä kuin se olisi nauhoitettu kolkossa tehtaassa. Laulaja on luultavasti seisonut koko prosessin ajan valtavassa metallipurkissa, sen verran on kaikua saatu nauhalle.
Wildildlifea on vaikea kuvailla. Yhtyeen musisointi on outo sekoitus, jossa on ainakin psykedeliaa, noisea, metallia, sludgea, punkia, epämääräistä laulua ja vinkuvia kitaroita. Silloin tällöin voi levyltä havaita kiinnostavia kohtia, mutta pääsääntöisesti Sixin kuuntelu on äärimmäisen raskas ja rasittava kokemus. Toisaalta ainakin yksi nykyajan kirous – ylituottaminen – on kierretty kiitettävän kaukaa.
Albumilla on vain seitsemän kappaletta, mutta kestoa sille kertyy lähes 70 minuuttia. Se tuntuu kohtuuttomalta, etenkin kun kappaleista ei tunnu löytyvän juuri mitään tarttumapintaa. Paketin kruunaa vielä käsin askarreltu promokotelo. Näin äärimmäiselle tuotokselle ei voi antaa kuin ykkösen. Se toimikoon kimmokkeena kaikille, jotka yhtyeeseen haluavat tutustua.
Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-08
Arvostelija : Jukka Kastinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.