Zeroin – The Death Of A Man Called Icarus

Italialainen Zeroin tasapainoilee usealla rajalla.

Selkein raja on hyvän ja huonon: yhtyeen yksinkertaiset kitarariffit, sovitukset ja laulumelodiat ovat jo moneen kertaan kuultuja, ja tässä yhteydessä ne ärsyttävät, tuntuvat oikotien tavoittelulta ja ideaköyhyydeltä. Toisaalta siellä täällä on tarttuva melodia tai kivasti koukkaava rakenne, joka pitää otteeseen.

Yhtä selkeää rajankäyntiä on raskaan ja kevyen välillä: Zeroin on kuin lievästä alakulosta kärsivän radiorokkisäveltäjän kappaleita sovitettu raskaisiin vaatteisiin. Kitaroissa on keinotekoista rouhintaa, rummut paiskivat lujasti. Samaten joka kappaleessa on jokin riitasointu luomassa tummanpunaista, muotitietoisesti häiriintynyttä tunnelmaa. Katatonia kuulostaisi nykytilassaan tältä, jos sillä ei olisi sävellys- ja soittotaitoa tai näkemystä.

Sen sijaan aidon ja keinotekoisen välillä ei rajankäyntiä ole: The Death of a Man Called Icarus -levy ei missään kohdin kouraise tuntuvasti, vaan kaikki on selkeästi hahmoitettavaksi tuotettua. Silti Zeroin on liian sisäänpäinkääntynyt ollakseen nautittava edes anteeksiannettavassa, läpinäkyvässä tuottajarokki-genressä. Elektoniset säksätykset tai pienet räppimetallihuudot ovat vääriä mausteita.

Yhtye taiteilee kaikkialla rajoilla ja aina se kaatuu epäedulliseen suuntaan. 50 minuutin mittaisena levy kuulostaa ainakin puoli tuntia pidemmältä. Mieleen jää vain ärsytys. Edes Portishead-laina (Cowboys) ei pelasta. Jos tummaan pyrkivä ja haastamaton rokki on juttusi, niin ole hyvä. Minä kuuntelen mieluummin vaikka Cheriä.

Arvosana : 1/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-08
Arvostelija : Teemu Lampinen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.