Wyrd – Kammen
Tasaista vuosi per albumi -julkaisutahtia jo vuodesta 2001 ylläpitänyt kotimainen Wyrd on ehtinyt kuudenteen täysipitkäänsä, jo viime vuoden puolella julkaistuun Kammen-albumiin. Siinä samalla se on myös yhtyeen ensimmäinen työ Avantgarde Musicin leivissä. Henkilökohtaisesti tämä on ensimmäinen Wyrd-julkaisu jonka olen kuullut, joten on hankala mennä sanomaan, onko yhtyeen musiikki liikkunut vuosien saatossa suuntaan tai toiseen. Tällä albumilla yhtye kuitenkin soittaa tarpeeksi vaihtelevaa, mutta ei kuitenkaan linjatonta tummasävyistä ja tunnelmallista metallia, joka etenee pääasiassa turhaa vauhtia pitämättä.
Black metal on selvästi suurin vaikute Wyrdin musiikissa, vaikka se ei toisaalta hautaakaan muita elementtejä alleen. Laulusuoritus on mustan metallin viitekehyksessä vähän matalampaa korinaa unohtamatta perinteistä melodista laulua. Materiaali on enimmäkseen juuri hitaahkoa ja melankolissävytteistä metallia, joka ei kuitenkaan liiku oikein millään äärilaidalla. Parhaimmillaan Wyrd on kuitenkin nimikappaleen kaltaisissa melodisemmissa ja akustisia osioita sisältävissä osioissa, joskin kaikista muista instrumenteista paitsi rummuista huolehtivan Tomi Kalliolan puhtaat lauluosuudet eivät tunnukaan osuvan aivan nuotilleen. Myös jonkinlaista vanhemman Katatonian tyylistä tunnelmaa on ajoittain aistittavissa, ja albumin vinyyliversiolta löytyykin cover-versio yhtyeen I Break -kappaleesta. Albumin soundit ovat perustoimivat, vaikka vähän enemmän kirkkautta niistä voisi löytyäkin.
Vaikka levy on sinänsä ajoittain varsin mallikasta menoa, on materiaalia kuitenkin tungettu levylle hieman liikaa. Albumilta löytyy vähäsen liikaa kuolleita kohtia, joiden aikana musiikki ei liiku suuntaan eikä toiseen eikä oikein jätä minkäänlaisia muistijälkiäkään mieleen. Parhaimmillaan levy kuitenkin onnistuu luomaan kansikuvassaan kuvatun metsäisen järvimaiseman kaltaisia tunnelmia, mutta nämä hetket ovat vain vähän liian harvassa, jotta levy ansaitsisi enemmän pisteitä kuin vahvan kolmosen.
Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-15
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.
Comments
One response to “Levyarvostelut”
[…] „Levyarvostelut-Konsortiumsprojekt III – Terra Incognita (Die unentdeckte Welt)“. Noise.fi [fi] (Rezension) (auf Finnisch). 26. Oktober 2003. Abgerufen am 26. Februar […]