Levyarvostelut

Absentia Lunae – In Vmbrarvm Imperii Gloria

Italialaisen Absentia Lunaen debyytti ei lukeudu helpoimmin ymmärrettävään musiikkiin. Tyyli on nopeasti tunnistettavissa black metaliksi, mutta ilmaisua ei voi kuvailla millään muotoa perinteiseksi tai suoraviivaiseksi. Mieleen tulee keinotekoiselta kuulostava termi progressiivinen aggressiivisuus, johon orkesteri yhdistää surumielisiä kitaramelodioita. Melencolia Estaticassakin kuusikielistä sahaava Climaxia loihtii jälleen instrumentistaan eriskummallisia sävyjä, mutta omaperäisimmän muusikon pokaalin nappaa tällä kertaa Thorns, joka vastaa rummuista. Herran lyömäsoitintyöskentely on joko täysin kaoottista sohellusta tai sitten taitavinta soittoa koskaan.

Ensimmäisellä kerralla In Vmbravm Imperii Gloriasta ei tahdo saada minkäänlaista otetta, mutta tarkempi kuuntelu paljastaa, että kappaleet on – ainakin kielisoitinten osalta – sävelletty varsin huolellisesti ja melodioissa on oikeasti ajatusta. Vaihteleva tempo, käsittämättömät tahtilajit ja hittikierroista kaukana pysyttelevät riffit vain ovat sen verran hankalasti sisäistettävissä, että välillä punaisen langan piteleminen käsissä vaatii kuulijalta melkoisia ponnistuksia. Tällaiselle albumille tohtisi antaa lopullisen arvosanan vasta usean kuukauden aktiivikuuntelun jälkeen, mutta levyyn tutustumista voi suositella ainakin kieroon black metaliin vihkiytyneille.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2008-01-31
Arvostelija : Jere Salonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.

Tämäkin sivusto käyttää "keksejä" ja siitä pitää EU-lakien mukaan kertoa myös käyttäjille. Käyttämällä sivustoa hyväksyt sen. Emme me niitä tietoja oikeastaan mihinkään käytä, mutta Googlen mainoksia niiden avulla kohdennetaan paremmin.