Balrog – Ars Talionis: The Art Of Retaliation
Ranskalainen, Aborted-kitaristi Sebastian Tuvin black metal -projekti Balrog on ehtinyt kolmanteen albumiinsa matalalaatuista ja väsynyttä black metalia. Jo projektin nimi kielii mielikuvituksen puutteesta: kuinka monta Balrogia mahtaa jo yksinomaan black metal -bändien keskuudesta löytyä? No, nimi ei tietenkään miestä pahenna, ellei mies nimeä. Nyt vaan ikävästi käy niin, että kahden valtavan siiven tavoin levittäytyvä uhkaava varjo on vaihtunut pieneksi kesäiseksi pilvenrepaleeksi, joka ei vakuuta sitten yhtään ketään.
Abortedista poiketen Balrog ei lähde kikkailemaan turhia kappaleissaan, vaikka siihen edellytykset kieltämättä olisikin. Kohtalaisen nopeasti etenevä kappalemateriaali pidetään suoraviivaisena ja yllätyksettömänä, vaikka osuvampia adjektiiveja olisivatkin varmaan väritön, mauton ja hajuton. Soundit ovat pääasiassa toimivat, sopivan raa’at jos kohta ajoittain hieman epäselvät, mutta kappalemateriaali onnistuu olemaan uskomattoman mitäänsanomatonta. Digipak-versiolta (ja tältä promolta) löytyvät myös cover-versiot Deiciden Sacrificial Suicidesta ja Bathoryn Call from the Gravesta. Lainabiiseissäkään ei siis pahemmin ole viitsitty mielikuvitusta käyttää ja toteutuksenkin puolesta ne jäävät auttamattomasti jälkeen alkuperäisistä.
Balrogin tapauksessa ei vain voi jälleen kerran välttyä siltä tunteelta, että tämä kaikki on nähty ja kuultu jo satoja kertoja aikaisemmin. Perusasiat yhtyeellä on kunnossa, mutta Vakaa perusta ei pahemmin auta, jos talo on muuten melkeinpä läpikotaisin homehtunut. Kappaleet soljuvat korvasta sisään ja korvasta ulos jättämättä oikein minkäänlaisia muistijälkiä, pyöritteli levyä sitten kuinka useaan kertaan tahansa. Tällaisilla balrogeilla Morgoth olisi naurettu niin syvälle Utumnon syövereihin, että mikään maailman mahti ei olisi tätä enää voinut esille kaivaa. Juuri ja juuri kaksi pistettä.
Arvosana : 2/5
Arvostelu julkaistu : 2007-12-20
Arvostelija : Jukka Jääskeläinen
Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.