Dismal – Rubine Liquido – Three Scarlet Drops…

Käsissäni on italialaistrion toinen pitkä albumi. Kovin pitkiä tarinoita artisteista ei bändin nettisivuilla ollut, eikä poppoo kuulu siihen joukkoon, jonka tekemisiä olisin seurannut silmä kovana. Pieni esittely on silti paikallaan.

Kuten todettu, Italiasta kotoisin olevan yhtyeen rungon muodostavat Bradac (koskettimet, kitarat), Afelio (miesäänet, kitarat) ja Ae (naisäänet). Ensiksi mainittu häärii bändin keulahahmona ja musikaalisena päätekijänä.

Musiikillisesti tematiikka liikkuu goottihevin ja keskiaikaisen (so. klassisen) musiikin svääreissä: on klassista laulua, hevilaulua, kamariorkesteria, pianoa ja sähkökitaraa. Ajatus ei kuulosta uudelta ollenkaan, mutta miksi vanhaa hyvää avantgardea vaihtamaan!

Lyriikat ovat ilmeisesti osaksi italiaksi ja osaksi englanniksi, lauluäänten artikulaatio kun ei ole niitä selkeimpiä kuulemiani. Tästä johtuen levyn lyyrinen sanoma jäi hieman epäselväksi – jotain pirun synkkää ja tosi goottia se kaiketi on.

Rubino liquido – three scarlett drops… sisältää kolme pisaraa, eli kappaletta: Nigredo, Vànitis ja Dionisiaca. Viimeinen tippa on orkesterille sovitettu version aiemmin julkaistusta kappaleesta A Venere. Kaksi ensimmäistä pisaraa on jaettu kumpikin neljään erilliseen osaan.

Kantava teema on siis hevin ja klassisen yhdistelmä. Toteutus onnistuu vaihtelevalla menestyksellä. Omaan ”sävelkorvaani” ei todellakaan istu esimerkiksi Nigredon Invisible Dropsin pianosoolo ja tuplabasari –yhdistelmä, näin esimerkin mainitakseni.

Kokonaisuutena toinen tippa, Vànitis, toimiikin Nigredonia huomattavasti paremmin, usein jopa mahtavasti. Sovitus on onnistunut ynnäämään sähkökitaran ja –rummut orkesteriin ja hetkittäin kappaleeseen kietoutuu hämmentävää surumielistä kauneutta. Noina hetkinä eivät harmita edes sanoitusten ymmärrysvaikeudet. Aen haikean kaunis ääni luo harmittavasti valtavan kontrastin osaan Afelion osuuksista. Varsinkin Nigredossa toivoisi äijän vain pitävän turpansa kiinni.

Yhteenvetona kappaleet ovat hyvin epätasaisia. Huiput ovat todella vaikuttavia, mutta toisinaan sovitukset kuulostavat todella pahoilta. Muutama huono hetki onnistuu pilaamaan yllättävän paljon ympäriltään. Ei levy huono ole, sen ajoittainen kontrasti vain korostaa huonompia osia parempien kustannuksella.

Kuriositeettina tämä toki on oikein mainio platta, mutta jään toivomaan Bradacilta sovituksellista kehitystä. Dismalin seuraava levy voi jo kokonaisuutena tavoittaa jotain hyvin oleellista goottiperinteestä, ehkä jopa luoda uutta suuntaa tuolle kulttuurille. Potentiaalista ei nimittäin ole puutetta.

Arvosana : 3/5
Arvostelu julkaistu : 2003-06-16
Arvostelija : Teemu J. Kammonen

Nämä tekstit ovat ajalta ennen nykyaikaa (noin niinkuin sivustoteknisessä mielessä), arkistomateriaalia siis. Tuorein arvio on julkaistu 12.12.2011 ja vanhin 5.2.2001. Yhteensä arkistosta löytyy 10190 levyarviota.